Sisäpiiri

Sisäpiiri

 

Atria noudattaa Nasdaq Helsinki Oy:n sisäpiiriohjetta. Atrian hallitus on lisäksi vahvistanut Atrian sisäpiiriohjeen, joka täydentää muuta sisäpiirisääntelyä ja sisältää ohjeet koskien sisäpiiriläisiä ja sisäpiirihallintoa. Yhtiön sisäpiiriohje on jaettu kaikille yhtiön määrittelemille johtotehtävissä toimiville henkilöille sekä taloudellisen raportoinnin valmisteluun osallistuville henkilöille ja lisäksi ohje on saatavilla yhtiön intranetissä.

 

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta ((EU) N:o 596/2014) on sovellettu 3.7.2016 alkaen. Atria ei ole perustanut pysyvää sisäpiirirekisteriä. Sisäpiiritietoa hallinnoidaan hankekohtaisten sisäpiiriluetteloilla, joita perustetaan ja yllä pidetään tarpeen mukaan. Kaikille hankekohtaisille sisäpiiriläisille ilmoitetaan kirjallisesti heidän sisäpiiriasemastaan ja heille annetaan asianmukainen sisäpiiriohjeistus.

 

Atria on määritellyt liiketoimistaan ilmoitusvelvollisiksi johtotehtävissä toimiviksi henkilöiksi hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenet, toimitusjohtajan sekä talousjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Yhtiö ylläpitää luetteloa johtotehtävissä toimivista henkilöistä sekä heidän lähipiiristään. Lisätietoja johdon ja lähipiirin ilmoitusvelvollisuudesta löytyy Johdon liiketoimet -sivulta.

 

Yhtiö ylläpitää rekisteriä ilmoitusvelvollisista johtohenkilöistä sekä heidän lähipiiristään ja tarvittaessa Atrian hankekohtaisista sisäpiiriläisistä. Yhtiön lakiosasto ja talousjohtaja valvovat sisäpiiriohjeiden noudattamista. Johtotehtävissä toimivien henkilöiden sekä taloudellisen raportin valmisteluun osallistuvien henkilöiden oikeutta käydä kauppaa yhtiön rahoitusvälineillä on rajattu siten, että edellä mainitut henkilöt eivät saa käydä kauppaa yhtiön osakkeilla 30 vuorokautta ennen osavuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteen julkistamista ja mikäli katsauskauden päättymisen ja katsauksen/tiedotteen julkistamisen välissä on yli 30 vuorokautta, tänä aikana.

 

Atrian liiketoimintaan voi kuulua liiketoimia yhtiön lähipiiriin kuuluvien tahojen kanssa. Atrian konserniin kuuluvien alkutuotantoyhtiöiden tavanomaista liiketoimintaa on eläinten, viljan ja rehun myynti ja osto myös mahdollisesti Atrian lähipiiriin kuuluvien henkilöiden kanssa. Lisäksi Atrian konserniyhtiöt voivat ostaa ja myydä palveluita sekä raaka-aineita Atrian lähipiiriin kuuluville yrityksille.

 

Yhtiö on määritellyt lähipiiriinsä kuuluvat tahot ja ylläpitää luetteloa lähipiiristä. Lähipiiriläisille on annettu tarvittava ohjeistus. Jokainen Atrian lähipiiriin kuuluva henkilö on velvollinen huolehtimaan siitä, että Atrialla on ajantasainen tieto henkilön lähipiiristä. Yhtiö päivittää lähipiiriluetteloa vähintään kerran vuodessa lähipiiriin kuuluville henkilöille lähetettävän tietopyynnön muodossa. Samalla tarkistetaan myös Atrian lähipiiriin kuuluvat yhteisöt.

 

Lähipiiriläisten kanssa tehtävistä liiketoimista on laadittu päätöksenteko-ohjeistus, jonka avulla Atrian sisällä tunnistetaan lähipiiriliiketoimet ja niihin liittyvät vaatimukset sekä kyetään etukäteen arvioimaan liiketoimen tavanomaisuus. Ohjeistuksen avulla on tarkoitus turvata lähipiiriliiketoimien huolellinen valmistelu sekä valmisteluun tarvittavien mahdollisten selvitysten, lausuntojen ja/tai arvioiden hankkiminen ja päätöksenteko esteellisyyssäännökset huomioiden.

 

Atrialla on olemassa oleva lähipiiritoimien seuranta- ja raportointijärjestelmä ja lisäksi lähipiiritoimiin kohdistetaan säännöllisiä valvontatoimenpiteitä. Hallitukselle lähipiiriliiketoimista raportoidaan vuosittain, jotta hallitus voi varmistua lähipiiritoimien tavanomaisuudesta ja markkinaehtoisuudesta.