Atrian tekemisen meininki houkutteli Tommin uudelle uralle

 

Tommi Kumpulaisen ura on kulkenut kemianteollisuudesta tutkimustyön kautta Atrialle. Tommille oli muodostunut positiivinen mielikuva Atriasta sekä julkisuudesta että tuttujen jutuista, joten traineeohjelmaan hakeminen oli helppo päätös.

 

Paperitekniikan diplomi-insinööri Tommi Kumpulainen kiersi Atrian traineeohjelmaan kuuluvassa työnkierrossa lähinnä Nurmon siipikarjatehtaalla ja päätyi projektipäälliköksi siipikarjatehtaan laajennusprojektiin. Siirtymä nelikymppisenä kemianteollisuudesta elintarviketeollisuuteen saattaa kuulostaa suurelta muutokselta, muttei Tommin mukaan ole sellainen.
– Prosessiteollisuus on samanlaista lopputuotteesta riippumatta, hän sanoo, mutta lisää:
– Toki elintarviketeollisuudessa on erilaisia hygieniavaatimuksia, ja lopputuotteen pitää maistua hyvältä.

Tommi hakeutui kemianteollisuudesta elintarvikkeiden pariin jo siirtyessään Turun yliopiston Seinäjoen kampukselle tekemään jatkotutkintoa elintarvikekehityksestä. Siitä hän myös väitteli vuonna 2018, minkä jälkeen hänen reittinsä kulki sisälle Atrian porteista.

 

Mielikuva talosta oli positiivinen myös jäljitettävyyteen ja uusiutuviin energiaratkaisuihin panostamisen vuoksi.

 

Tommin elämä oli vakiintunut Etelä-Pohjanmaalle, ja Atria oli ollut hänen mielessään kiinnostavana työnantajana jo pidempään. Yhtiössä töissä olevat tutut olivat kertoneet työnantajasta hyvää, ja mielikuva talosta oli positiivinen myös jäljitettävyyteen ja uusiutuviin energiaratkaisuihin panostamisen vuoksi.

 

Mies keltaisessa työtakissa katsoo kameraan, taustalla teollisuusrakennus ja nurmikkoa.

 

”Ryhmätyötä viimeisen päälle”

 

Tommi vastaa siipikarjatehtaan laajennushankkeen prosesseista kokeneen asiantuntijaryhmän kanssa. Projektin edetessä työn painopiste on muuttunut suunnittelusta laitehankintojen kilpailutuksen kautta laitteiden asennusten johtamiseen.
– Monenmoisia hankintoja on tehty, ruokalan astioista tuotantolinjoihin asti.

 

"Viranomaisvaatimuksia on paljon, mutta haluamme muutenkin tehdä maailman huippuluokkaa olevan laitoksen."

 

Talon sisällä toimitaan tiiviissä yhteistyössä tietojärjestelmien, talouden, kunnossapitotekniikan ja työturvallisuuden asiantuntijoiden kanssa. Myös työergonomia on ollut isossa osassa tehtaan suunnittelussa.
– Viranomaisvaatimuksia on paljon, mutta haluamme muutenkin tehdä maailman huippuluokkaa olevan laitoksen.

Projektin aikataulu on tiukka, ja päätöksenkyky on tärkeää kaikilla tiimissä, Tommi sanoo. Päätöksiä ei tehdä tunteella vaan faktojen perusteella. Myös viestintätaidot ovat arvossaan.
– Pitää osata viestiä itse ja ammentaa muilta tietoa.

 

"Ydinryhmäni on valikoitunut huippuporukka."

 

Tommi hyödyntää aiempaa projektityön ja teollisuuden työkokemustaan. Hän korostaa sitoutuneisuuden, organisointikyvyn ja kokonaisuuksien hahmottamisen merkitystä koko työryhmässä.
– Tämä on ryhmätyötä viimeisen päälle. Ydinryhmäni on valikoitunut huippuporukka.

Esihenkilörooliaan Tommi pitää palvelutehtävänä ja on tyytyväinen siihen, että kun hänen alaisensa palvelua tarvitsevat, he osaavat sitä pyytää.

 

Miksi Atrialla on hyvä tehdä töitä?

Projektipäällikkö Tommi Kumpulaisen top 3:

  • Atria on eteenpäin pyrkivä työnantaja, jolla on paljon vaikuttavuutta alallaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella. Tuulipuistohanke ja aurinkopaneelikentät antavat työntekijöillekin uutta intoa. Täällä ei jäädä laakereille lepäämään!
  • Atrialla on hyvät etenemismahdollisuudet. Jos työntekijä haluaa uusia haasteita ja tuo sen esiin, mahdollisuuksia tarjoutuu. Henkilöstöhallinnossa on sellainen tyyli, että ihmisten urapolkuja mietitään aktiivisesti.
  • Mukava työyhteisö, asiantuntevaa ja osaavaa porukkaa, jolta voi itsekin oppia.

 

Teksti: Hanna Pehkonen
Kuvat: Tuukka Kiviranta