Atria.com logo
Pörssitiedotteet | 28.1.2016

Atria Oyj:n nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle


Atria Oyj:n nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle


Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi

Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valittaisiin yhteensä kahdeksan jäsentä.

Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäseniksi

Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan 3 jäsentä erovuoroisten jäsenten tilalle. Timo Komulainen ja Maisa Romanainen ovat ilmoittaneet, että eivät ole enää käytettävissä hallituksen jäseniksi. Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen erovuorossa oleva Jyrki Rantsi sekä uusina jäseninä Pasi Korhonen ja Nella Ginman-Tjeder.

Nimitystoimikunnan ehdotus hallituksen jäsenten palkitsemisesta

Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot pidetään samoina kuin vuonna 2015. Palkkiot ja kokouskulujen korvaukset ovat seuraavat:

- kokouskorvaus 300 euroa per kokous
- työajan menetyskorvaus kokous- ja toimituspäiviltä 300 euroa
- hallituksen puheenjohtajan palkkio 4400 euroa kuukaudessa
- varapuheenjohtajan palkkio 2200 euroa kuukaudessa
- hallituksen jäsenen palkkio 1700 euroa kuukaudessa
- matkustuskorvaus yhtiön matkustuspolitiikan mukaan

Nimitystoimikunnan ehdotus hallintoneuvoston jäsenten palkitsemisesta

Nimitystoimikunta on päättänyt ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallintoneuvoston jäsenten palkkiot pidetään samoina kuin vuonna 2015. Palkkiot ja kokouskulujen korvaukset ovat seuraavat:

- kokouskorvaus 250 euroa per kokous
- työajan menetyskorvaus kokous- ja toimituspäiviltä 250 euroa
- hallintoneuvoston puheenjohtajan palkkio 1500 euroa kuukaudessa
- varapuheenjohtajan palkkio 750 euroa kuukaudessa
- matkustuskorvaus yhtiön matkustuspolitiikan mukaan


Atria Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta


JAKELU
www.atriagroup.com
Keskeiset tiedotusvälineet
Nasdaq Helsinki Oy

Jaa

Takaisin uutishuoneeseen