Atria.com logo

Urheilijoille vain parasta

16.10.2017

Ravintola Eppulan buffet-jonossa saattaa lounasaikaan seisoa lentopallomaajoukkueen pelaajia, nuoria kiekkoilijoita, 10-vuotiaita taitovoimistelijatyttöjä, senioripainija sekä hyvinvointipäivää viettäviä toimistotyöntekijöitä. Tarjolla on oltava laadukasta ja terveellistä ruokaa, joka käy kaikille.

Kuortaneen Urheiluopiston ravintolan yhtälö ei ole ihan helpoimmasta päästä. Tämän tietää keittiömestari Liisa Pihlaja, jonka mukaan ravintolassa käy keskimäärin kuusisataa asiakasta neljä kertaa päivässä, eli määrät ovat suuria.

Koska urheilija tarvitsee hyviä hiilihydraatteja ja paljon proteiinia, buffet-pöydästä löytyy aina tummaa riisiä tai pastaa, perunaa sekä tietenkin kotimaista hyvää lihaa.
– Urheilijoiden ruokavalioiden huomioiminen on meille samalla sekä haaste että työn suola, kuvailee Pihlaja.

Eppulin lisäksi saman katon alla toimii myös kaksi muuta ravintolaa: Café Tassi ja Ravintola Aalto, joka on erikoistunut ”pohjalaisiin” à la carte-annoksiin sekä Kuortaneen kylien mukaan nimettyihin pizzoihin. Esimerkiksi perinteisestä Quattro Stagionista on tehty ”Mäyrin sektori”.

Kun opiston koko ravintolatoiminta siirtyi tammikuussa 2016 Sodexo Oy:ltä urheiluopistosäätiön tytäryhtiölle Kuortane Sports Management Oy:lle, sopimukset menivät uusiksi ja keittiö päätti ryhtyä liputtamaan kotimaisuuden puolesta. Yhteistyökumppaniksi valikoitui Atria.

"Urheilijoiden ruokavalioiden huomioiminen on meille samalla sekä haaste että työn suola."

Erityistoiveet huomioidaan

Keittiö saa työstään paljon kiitosta,
 mikä ei ole ihme, sillä palveluasenne on kohdallaan. Jos vaikka lentopallomaajoukkueen valmentaja pyytää iltapalalle enemmän proteiinia, se kyllä järjestyy. Nuorten suunnistajien Leimausleiri 2017 kesäkuussa taas oli keittiölle varsinainen voimannäyttö. Nelipäiväsellä suurleirillä oli yli 1 800 osallistujaa.

Keittiömestarin mukaan suosikki-ruoaksi osoittautuivat Atrian lihapullat, kermaperunat ja ruskea kastike.
– Lihapullia taisi mennä 350 kiloa ja kermaperunoita 260 kiloa.

Puuroa keitettiin joka aamu 400 litraa. Olihan se melkoinen rutistus, mutta kaikki meni nappiin ja älyttömän hyvä palaute saatiin.

Paitsi hyvää ja reipasta palveluasennetta, keittiössä tarvitaan myös kielitaitoa, sillä urheilijoita tulee Kuortaneelle ympäri maailmaa. Laskutaito ja lajituntemuskaan eivät ole pahitteeksi.
– Annoskoko on ihan erilainen jääkiekkoilijalla ja voimistelijalla. Ja viivan allekin pitäisi jäädä jotakin.

Urheilija, muista myös maku!

Kuortaneen urheiluopiston ravintolat työllistävät kaikkiaan nelisenkymmentä henkilöä. Paikka on auki vuoden jokaisena päivänä.

Urheilijat usein ajattelevat ruoan olevan pelkkä energianlähde: ei väliä miltä kana, raejuusto ja tumma pasta maistuvat tai näyttävät, kunhan proteiini- ja hiilihydraattivarastot täyttyvät. Kestävää gastronomiaa Jyväskylän amk:ssa opiskeleva Liisa Pihlaja on yrittänyt kääntää ajattelua siihen suuntaan, että terveellinen ja oikeaoppinen ruoka voi myös maistua ja näyttää hyvältä.
– Siihenkin koetamme panostaa, että ruokailusta voisi tulla henkisesti hyvä hetki.
Ravintolasalin suurista ikkunoista avautuu näkymä kauniisti kimmeltävälle Kuortaneenjärvelle. Keittiömestarillese tuo joskus mieleen merillä vietetyt vuodet: Liisa työskenteli laivakokkina 
ja seilasi 11 vuotta Etelä-Amerikan öljykentillä ja Afrikan rannikolla. Nyt hän nauttii suomalaisesta järvimaisemasta oman kajakkinsa kyydissä.

Kuortaneen urheiluopisto

  • Perustettu 1950
  • Omistajana Kuortaneen Urheiluopistosäätiö
  • Rehtori ja valmennuskeskuksen johtaja Tapio Korjus
  • 110 000 yöpymisvuorokautta vuodessa
  • Yli 300 000 ruoka-annosta vuosittain
  • Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön kumppani
  • Yleisurheilun, lentopallon, jääkiekon, telinevoimistelun, painin, keilailun ja jousiammunnan valtakunnallinen valmennuskeskus
  • 46 hehtaaria omaa maa-aluetta

Teksti: Pirjo Latva-Mantila
Kuvat: Henri Saranpää, Kuortaneen Urheiluopisto

Jaa