Ruoantuotannon globaalit ympäristöongelmat ovat valtavia. Fossiilisen energian kohtuuton käyttö aiheuttaa ilmastonmuutosta. Laajoja viljelyalueita tuhoutuu eroosion ja kuivumisen seurauksena. Torjunta-aineiden hillitön käyttö tuhoaa pölyttäjiä ja antibiootit aiheuttavat ihmiselle vaarallisten resistenttien bakteerien kasaantumista ympäristöön. Jätteiden piittaamaton käsittely pilaa laajoja maa-alueita, vesistöjä ja maailman meriä. Yksipuoliset kasvinviljelyn monokulttuurit köyhdyttävät maaperää ja uhkaavat luonnon monimuotoisuutta. Ruoantuotannon riippuvuus fossiilisista polttoaineista kasvaa jatkuvasti. Ja ruokittavia suita syntyy koko ajan enemmän ja enemmän.

Me emme ole näiltä ongelmilta suojassa. Olemme silti onnistuneet pitämään nämä ongelmat kohtuullisen vähäisinä happaman maaperämme ja matalan Itämeren aiheuttamista erityishaasteista huolimatta. Olemme onnistuneet, koska emme ole tyytyneet yksinkertaisiin ratkaisuihin, vaan olemme etsineet asianmukaisia ja harkittuja, tutkittuun tietoon perustuvia toimenpiteitä. Olemme luoneet lukuisia normeja ja tukijärjestelmiä ympäristön sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. 

Pohjoisiin oloihin sopeutettua tuotantoa

Tuotantomme on rakennettu luonnonolomme huomioiden. Olemme keskittyneet rehuviljan ja nurmen viljelyyn sekä meille sopivien perunan ja kauran tuotantoon. Pidempää kasvukautta vaativat ruokakasvit on ollut järkevä tuoda etelämpää. Pohjoisista oloistamme huolimatta olemme onnistuneet tuottamaan merkittävän osan ravinnostamme itse aiheuttamatta mittavia ympäristöongelmia. Päästöjä on saatu vähennettyä. Eläinten terveys, hyvinvoinnin seuranta sekä elintarviketurvallisuus ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuisella tasolla.

Onnistumistamme ei juurikaan ymmärretä. Some ja media tarjoilevat yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Kaikki elintarviketuotannon ongelmat yritetään ratkaista lihansyöntiä vähentämällä. Samalla ei haluta pohtia, millä se kotimainen jauhelihakeitto ja maitolasi käytännössä korvataan. Johtaako se oikeasti kannatettavaan korkeiden ympäristönormien alla kasvatetun kauran, kaalin tai härkäpavun syöntiin? Vai suosiiko se sittenkin maaperää köyhdyttäviä soija- ja maissimonokulttuureja tai vesijalanjälkeämme pahentavaa hedelmien tuontia kuivuudesta kärsiviltä alueilta? Lisäksi jää täysin huomioimatta se, että kasvavan väestön ruokkiminen ei ole mikään itsestäänselvyys ja suurin osa maatalousmaasta on kasvinviljelyyn sopimatonta. 

Miten meidät ruokitaan tulevaisuudessa?

Eläimiä tarvitaan, jos haluamme ruokkia itsemme viemättä soijaa sorrettujen suusta. Niitä kannattaa kasvattaa nimenomaan meillä Suomessa ja muualla, missä vettä riittää ja kasvinviljelyn edellytykset ovat rajallisia.

Meidän olisi myös hyvä muistaa, miksi kotieläimiä on ylipäänsä alettu pitää. Kotieläimet ovat merkittävä osa asutushistoriaamme ja peltoviljelymme kehitystä. Ne ovat mahdollistaneet laajojen suoniittyjemme hyödyntämisen elannon takaavan kotipellon lannoitteeksi. Lisäksi ne ovat tuoneet särvintä pöytään ja seuraa pimeään talveen. Ne ovat olleet vaihtoehto ympäristöä tuhoavalle kaskiviljelylle. Olemme eläneet vuorovaikutuksessa kotieläintemme kanssa jo tuhansia vuosia. Olemme muokanneet toisiamme ja ympäristöämme. Tätä suhdetta on syytä vaalia, vaikka tehdyistä virheistä on myös hyvä oppia.

Yksipuolisen lihansyönnin kritisoinnin sijaan meidän on syytä miettiä, kuinka saamme holtittomaan väestönkasvuun tolkkua ja ruokimme kasvavan väestön mahdollisimman kestävällä tavalla. Meidän on ymmärrettävä maatalouden valtava potentiaali energiantuottajana ja kasvihuoneilmiön torjujana. Tällä hetkellä käytämme ruoantuotantoon fossiilista energiaa kolme kertaa enemmän kuin saamme ruoastamme energiaa. Ilmastonmuutoksen kannalta on tärkeintä päästä eroon tästä ruoantuotannon riippuvuudesta fossiilisista polttoaineista. Siihen päästään hyödyntämällä entistä paremmin palkokasvien biologista typensidontaa, märehtijöiden kykyä syödä meille sopimattomia maaperän kuntoa parantavia nurmikasveja sekä bioreaktoreihin yhdistettävää ravinteiden kierrätystä.

Ilman kotieläimiämme olisimme paljon avuttomampia suurien haasteidemme edessä. Ne ovat välttämätön osa maaperän rakenteen vaalimista, luonnon monimuotoisuutta, energiaomavaraista ilmastoviisasta maataloutta ja inhimillistä elämää.