Atria.com logo
Pörssitiedotteet | 21.10.2020

Atrialta historiansa suurin investointi – 155 miljoonaa euroa siipikarjatuotannon laajennukseen

Atria Oyj, pörssitiedote 21.10.2020 klo 14.00

Atrialta historiansa suurin investointi – 155 miljoonaa euroa siipikarjatuotannon laajennukseen

Atria on tehnyt päätöksen siipikarjatuotannon laajennusinvestoinnin toteuttamisesta. Nurmon tuotantolaitoksen yhteyteen rakennettavan tehtaan investoinnin arvo on noin 155 miljoonaa euroa ja se sisältää uusien teurastus-, leikkuu- ja pakkauslinjojen rakentamisen. Investoinnin myötä Atria Suomen siipikarjan tuotantokapasiteetti lisääntyy noin 40 %.

Siipikarjanlihan kulutus on kasvanut voimakkaasti Suomessa jo usean vuoden ajan. Vuosina 2010 – 2019 kananlihan kulutus on kasvanut lähes 4 % vuosittain. Globaali siipikarjanlihan tuotanto ja kulutus on lähes kaksinkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana ja Kantar TNS:n lihankulutusbarometri ennustaa kulutuksen kasvun jatkuvan Suomessa voimakkaana. Kananlihan kulutuksen ennustetaan jatkavan kasvuaan tulevina vuosina sekä tuoreena lihana että kananlihaa sisältävinä lihavalmisteina ja valmisruokana.

Uusi tuotantolaitos vastaa kulutuskysynnän kasvuun ja vahvistaa Atrian markkinajohtajuutta siipikarjatuotteissa Suomessa. Uusi tehdas ja lisääntynyt kapasiteetti antavat Atrialle mahdollisuuden lisätä myös siipikarjatuotteiden vientiä. Investointi mahdollistaa tuotteiston kehittämisen yhä pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin.

- Noin vuosi sitten käynnistimme uuden tehtaan suunnitteluhankkeen ja viranomaislupiin liittyvät hakuprosessit. Nurmon siipikarjatehdasta on uudistettava ja kapasiteettia täytyy lisätä pystyäksemme vastaamaan tulevaisuuden kulutuskysyntään. Vahvistaaksemme asemaamme siipikarjan ykkösenä Suomessa olemme päättäneet toteuttaa historiamme suurimman yksittäisen investoinnin, kertoo Atria-konsernin toimitusjohtaja Juha Gröhn.

- Atrian kilpailuetuna on kuluttajien arvostama täysin ilman antibiootteja kasvatettu kananliha. Lihan kotimainen alkuperä on meille kunnia-asia ja suurimmassa osassa kanatuotteitamme pakkauksissa näkyy lihan alkuperä tilalle asti. Uusi teknologia mahdollistaa yhä useampien tuotteiden tilamerkinnät pakkauksissa. sanoo Juha Gröhn.

- Lisäksi uusi tuotantoteknologia on aiempaa ympäristöystävällisempää. Pystymme vähentämään tuotantoprosessin aiheuttamaa ruokahävikkiä. Myös energian ja veden kulutuksessa saavutetaan merkittävää parannusta uuden teknologian myötä ja työturvallisuuteen pystytään panostamaan entistä paremmin.

Uuden tehtaan rakennustyöt käynnistyvät mahdollisimman pian ja sen arvioidaan olevan kokonaisuudessaan valmis aikaisintaan vuoden 2024 aikana.

Lisätietoja antaa Juha Gröhn, toimitusjohtaja, Atria Oyj, p. 0400 684 224.

Kuvamateriaalia: https://atria.emmi.fi/l/NsFxXwxbTW96

ATRIA OYJ
Juha Gröhn
toimitusjohtaja

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.atria.com

Jaa

Takaisin uutishuoneeseen