Törmäsin jännittävään ilmiöön tullessani raskaaksi ja kertoessani siitä viime keväänä somessa. Itse nimeämässäni “ootappa vain” -ilmiössä maalataan uhkakuvia tuoreille vanhemmille lapsen eri kehitysvaiheista.

“Ootappa vain, kun alkaa hampaita tulla.” “Ootappa vain, lapsen kanssa ei paljoa ravintoloissa käydä.”

Tällaiselle ruokaintoilijalle pahimmilta ovat tuntuneet ruokailuihin liittyvät tokaisut. Etenkin lasten nirsoilu on korostunut viestitulvassa. Helppo minun on kuulemma kasvisten puolesta huudella, kun siellä päässä ruutua sosekeitto lentää kaaressa seinään.

Vastavirran kulkijana olen sanojeni syömisen uhallakin ottanut asiakseni todistaa epäilijät vääräksi. En usko erilliseen lastenruokakulttuuriin, vaan haluan siirtää omat ruokaperinteeni jälkikasvulle.

En usko erilliseen lastenruokakulttuuriin, vaan haluan siirtää omat ruokaperinteeni jälkikasvulle.

Meidän perheessä ravintoloissa käyminen ja monen ruokalajin kokkaaminen tavallisena tiistaina on arkipäivää. Olen tehnyt jo pariksi vuodeksi eteenpäin suunnitelmat lapsen ruokailuihin liittyen, ja puhelimessani on lista ravintoloista, joihin haluan suunnata vaunujen kanssa.

Ensimmäisenä kiinteänä maistatan veriappelsiinia, sillä laskelmieni mukaan tuon taivaallisen herkun sesongin pitäisi alkaa sopivasti lapsen täyttäessä 5-6 kuukautta. Tämän jälkeen lapsukainen saa osansa trooppisten hedelmien, parsan, varhaisperunan ja kotimaisten vihannesten sesongista.

Pienen ruokamatkaajan lautasella tulevat myös sekoittumaan vanhempien kulttuuriperinnöt: venäläiset pelmenit ja ruotsalainen rapupöytä. Suomalaisia perinteitä, joulukinkkua ja vappunakkeja, unohtamatta.

Luotto suunnitelmallisuuteen on ainakin tässä vaiheessa kova. Uskon, että vanhempien esimerkki, sitkeä uusien makujen tarjoaminen ja toisto ovat avainroolissa monipuolisesti syövän lapsen kasvatuksessa.

Uskon, että vanhempien esimerkki, sitkeä uusien makujen tarjoaminen ja toisto ovat avainroolissa monipuolisesti syövän lapsen kasvatuksessa.

Tällä logiikalla voisi päätellä, että lapseni lempiruoaksi muodostuvat ne ruoat, joita meidän kodissamme kokataan: katukeittiöistä tutut burgerit, hodarit ja tacot, kasvispitoiset keitot ja pastat sekä bowlit ja nuudelit.

Ainoa kieltoni ruokapöydässä tulee olemaan, että ruoalla ei saa leikkiä, eikä sitä saa heittää pois. Ja jos suunnitelmani menevät ihan mönkään, niin sitten muutama “oottappa vain” -varoittelija voi sanoa olleensa oikeassa.

Ainoa kieltoni ruokapöydässä tulee olemaan, että ruoalla ei saa leikkiä, eikä sitä saa heittää pois.

Tuntuu aika mitättömältä riskiltä, kun toisessa vaakakupissa on ennakkoluulottoman ihmisen kasvatus.

Kirjoittaja Natalia Salmela on bloggaaja, Satokausikalenterin toimitusjohtaja ja ruokakirjailija, joka liputtaa kotimaisen ruoan puolesta, inspiroituu juuri nyt yksinkertaisista klassikkoannoksista ja nauttii ruokakaupassa käymisestä.

Kuva: Janita Autio