Atria.com logo
Lehdistötiedotteet | 27.5.2020

Tänä kesänä kirjastosta voi lainata myös grillin – mukana 17 kirjastoa ympäri Suomen

Grillaaminen on erottamaton osa suomalaisten kesänviettoa. Tänä kesänä pääsee grillaamaan, vaikka ei itse omistaisi grilliä: eri puolella Suomea on 17 kirjastoa, joista voi hakea grillin lainaan. Ensimmäiset grillit tulevat lainattaviksi 8.6. alkaen.

Pian kirjastoista voi lainata kirjojen, työkalujen ja soittimien lisäksi myös grillejä. Grillit kirjastoille lahjoittaa Atria. Tavoitteena on kehittää suomalaista ruokakulttuuria ja mahdollistaa grillaaminen kaikille halukkaille – ja helpottaa erityisesti kaupunkigrillaamista.

– Etenkin tänä kesänä tarvitaan varmasti ihmisiä ilahduttavia asioita – ja mielellään omassa lähiympäristössä. Halusimme rikastuttaa kaupunki- ja ruokakulttuuria. Kaikilla ei ole omaa grilliä, joten oli mahtavaa saada grillit lainattaviksi kirjastojen kautta, kertoo Atrian markkinointipäällikkö Elina Vuolle.

– Mukana hankkeessa on aluksi 17 kirjastoa, joiden kanssa pilotoidaan grillien lainaamista. Jos kysyntää ja kiinnostusta riittää, on hyvinkin mahdollista, että grillejä lainaavia kirjastoja tulee lisää jo tämän kesän aikana, Vuolle jatkaa.

Atrian lahjoittamat grillit saa kirjastoista lainaan samaan tapaan kuin muutkin käyttöesineet. Ensimmäiset grillit saapuvat lainattaviksi kesäkuun alkupuolella. Grillin saatavuus kannattaa varmistaa ennen lainaamista omasta kirjastosta. Piknikgrillin saa lainaksi kantokassissa, jossa on myös grilliharja sekä käyttö- ja turvallisuusohjeet.

Toimiva kirjastojärjestelmä mahdollistaa grillien lainaamisen

Suomalaisen kirjastojärjestelmän monipuolisuus on saanut myös kansainvälistä huomiota. Kirjastot ovat osoittaneet kykynsä palvella asiakkaitaan mitä moninaisimmilla tavoilla: kirjojen ohella lainausrepertuaariin saattaa kuulua esimerkiksi lautapelejä, työkaluja sekä urheiluseurojen kausikortteja.

Yksi grillejä lainaavista kirjastoista on Kallion kirjasto.

– Olimme erittäin ilahtuneita, kun saimme tilaisuuden ottaa myös piknikgrillin lainavalikoimaamme. Mikäpä olisi mukavampi tapa viettää kesäpäivää kuin hyvästä lukemisesta ja grilliherkuista nauttiminen, kirjastonjohtaja Erna Marttila pohtii.

Lainaaminen ja vuokraaminen ovat kasvattaneet jatkuvasti suosiotaan, ja suomalaiset ovatkin jo omaksuneet ajatuksen siitä, että kaikkea ei tarvitse omistaa.

– Toivottavasti mahdollisimman monet grillaamisen ystävät löytävät lainattavat grillit ja pääsevät viettämään kesäisiä hetkiä omien suosikkigrillattavien äärellä, Vuolle päättää.

Näistä kirjastoista grillin saa lainaan:

  • Helsinki: Etelä-Haaga, Jakomäki, Kallio, Kannelmäki, Malminkartano, Pohjois-Haaga, Pitäjänmäki, Roihuvuori
  • Joensuu
  • Kirkkonummi: Masala, Veikkola
  • Kerava
  • Keuruu
  • Nurmo
  • Peräseinäjoki
  • Seinäjoki
  • Ylistaro

Lisätiedot:

  • grillikirjastosta.fi
  • Elina Vuolle, markkinointipäällikkö, Atria Suomi Oy, p. 040 566 5842elina.vuolle@atria.com

Jaa

Takaisin uutishuoneeseen