Minun historiani atrialaisena alkoi vuonna 2009 Nurmon siipikarjatehtaalta. Muistan vieläkin auringon paisteen, kun kävelin pääportilta siipikarjatehdasta kohden pitkän linjan atrialaisen, Rinteen Kalevin, haastatteluun. Se oli pitkä ja jännittävä matka ensimmäistä kertaa Atrian porttien sisäpuolella. Kesätöiden saaminen Atrialta tuntui tietenkin lottovoitolta nuoren opiskelijan näkökulmasta, ja sitähän se olikin.

Pääsin työskentelemään siipikarjatehtaan teurastamolle. Olihan se mahtavaa kertoa, että on töissä Atrialla. Itse työtehtävät opettivat arvostamaan suomalaista lihaa raaka-aineena. Edelleen voin ylpeänä kertoa siitä, että jokainen broileri kulkee ammattilaisten ”käsien läpi” jokaisessa vaiheessa meidän tehtailla. Aika monta kertaa kuulin kesätöiden aikaan kysymyksen, että syönkö kuitenkin broileria. Tämä oli jotenkin mielestäni hassua, koska olin kuitenkin itse varmistamassa sitä, että tuossa kohtaa ketjua tuotteet ovat viimeisen päälle kunnossa. Totta kai söin broileria ja syön edelleen (kuten kaikkea muutakin suomalaista lihaa hyvällä omalla tunnolla).

Aamut olivat valoisia, ruokalassa valmista ruokaa useamman kerran päivässä ja työporukka todella mahtava – tuntui siltä, että kesätyöntekijätkin ovat osa isompaa kokonaisuutta. Jo tuolloin minulle oli todella tärkeää työskennellä suomalaisessa ruokaketjussa ja itse asiassa vietin Nurmossa vielä toisenkin kesän samoissa hommissa.

Töitä tehtiin ja tehdään edelleen vahvasti yhdessä yhteiseen maaliin.

Mieleeni on jäänyt hyvin positiivisesti atrialaiset työntekijät ja ”atrialaisuus” – töitä tehtiin ja tehdään edelleen vahvasti yhdessä yhteiseen maaliin. Lähtökohtaisesti se on parasta atrialaisuudessa edelleen.