Atria.com logo

Kolumni: Vanhemmuuden huijauskoodi

06.10.2021
Ruoan näköalat

Lapsena keräännyimme keittiön pöydän ääreen ihmettelemään jauhelihapizzaa. Olimme muuttaneet Suomeen Virosta vuonna 1997 eli vuosi sen jälkeen, kun Atria lanseerasi ensimmäiset valmispizzansa. Olin 9-vuotias, enkä ollut nähnyt muoviin pakattua valmista ruokaa. Ei ollut äitinikään, joka oli ennen tätä joutunut valmistamaan jokaisen aterian alusta asti. Näin kahden pikkulapsen uusperheen äitinä voin vain kuvitella millaiselta ylellisyydeltä mikron kautta ruokapöytään nostettu pizza tuntui.

Aikuisiällä innostuin toden teolla ruoanlaitosta ja vannoin, että eineksiähän ei keittiössäni ainakaan nähdä. Vuosikausia pyörittelin itse lihapullat ja leivitin kalat. Valmisruokaan turvauduin vain, jos työpaikan läheisyydessä ei ollut lounasravintolaa. Nyrpistelin nenää lapsuusmuistoilleni, jossa jääkaapissa odotti punalaputettu valmispasta.

Iän mukana tulee harmaita sävyjä ja näköjään myös lapsia. En tiedä kuinka olisin selvinnyt seuraavat kuukaudet synnäriltä kotiuduttuani ilman pinaattilettuja ja kiusauksia. Samalla kun heijasin toisella kädellä vauvaa, toisella koitin kaapia makaronilaatikkoa pannulle – mikroa kun en vieläkään omista.

En tiedä kuinka olisin selvinnyt seuraavat kuukaudet synnäriltä kotiuduttuani ilman pinaattilettuja ja kiusauksia.

Viime aikoina olen maistanut lähes jokaista valmisruokaa. Seisoin valmisruokahyllyn
edessä tutkimassa valikoimaa niin kauan, että myyjä tuli tiedustelemaan onko minulla kaikki hyvin. Suosikkejani ovat leivänpaahtimessa lämmitetyt ohukaiset, joiden päälle sivelen hummusta. Tuunaan muitakin klassikoita. Etenkin lihaperunasoselaatikon joukkoon on helppo upottaa mitä tahansa. Joskus sekaan eksyy lehtikaalia, toisinaan pötkö valmista porkkanasosetta ja ekstranakit.

Valmisruoissa on vain yksi huono puoli: ne romuttavat kokkaajan itsetuntoni. Lapsille maistuu aina kaupan makruloota, mutta mamman vaivalla tekemät sapuskat lentävät biojätteeseen. Siksi olenkin haaveillut nimelläni varustetuista valmisruoista, ehkä silloin saisin lapseni syömään kokkauksiani.

Yksi asia on varma: Mamman Murkina -tuotteiden joukosta ei löytyisi maksalaatikkoa.
Täytyyhän sitä pitää kiinni edes joistain periaatteista.

Kirjoittaja Natalia Salmela on bloggaaja, Satokausikalenterin toimitusjohtaja ja ruokakirjailija, joka liputtaa kotimaisen ruoan puolesta, inspiroituu juuri nyt yksinkertaisista klassikkoannoksista ja nauttii ruokakaupassa käymisestä.

Kuva: Janita Autio

Jaa