Liekö laiskuutta vai hyvää vanhemmuutta, mutta meillä keittiö on auki myös lapsiosastolle. Tässä luonnollisesti huomioiden yleinen taitotaso, mutta pääsääntöisesti jos joku haluaa jotain tehdä, estradi on vapaa. Usein leivotaan, mutta joskus joku innostuu ihan ruokaakin saattamaan pöytään – tai jopa pitämään ravintolainstallaation.  

Eikä tämä omakehu suinkaan tarkoita, että tulevaisuudessa nähtäisiin tämän talouden jälkikasvua TV:n ”Skidit keittää” – ohjelmissa, vaan meno on enemmänkin rentoa ja helposti lähestyttävää, usein musiikin tahdissa. Keittiömusiikki tosin aiheuttaa monesti debattia, mutta tämä keskusteluhan kuuluu myös ammattikeittiöihin. Aiheen herkkyys on hyvä tunnistaa jo alkutaipaleella, päätyy sitten kokiksi, tarjoilijaksi tai ei kummaksikaan.  

Taloudessamme on tavoitteena kerätä koko komppania yhteiseen ruokahetkeen, jossa ruoditaan päivän tapahtumat, haaveillaan sushista ja höpötellään päättömyyksiä.

Taloudessamme on tavoitteena, vielä kun se on mahdollista, kerätä koko komppania yhteiseen ruokahetkeen, jossa ruoditaan päivän tapahtumat, haaveillaan sushista ja höpötellään päättömyyksiä. Aina toisinaan keskustelu kääntyy kouluruokaan, usein hyvässä mielessä, mutta myös toisenlaisiakin lausuntoja aiheesta saa kuulla. Aina kun kouluruoka ei ole maittanut; kysymys on miksi ei. Vastaukseksi ei riitä, koska se oli pahaa. Asian purkaminen opettaa jo koululaiselle analyyttistä ajattelua yli omien makurajojen ja hyvällä tuurilla saa hänet ymmärtämään, mistä omat aistimukset koostuvat.

Etenkin Amerikassa ja Iso-Britanniassa lapset eivät läheskään aina tiedä, mistä heidän ruokansa loppujen lopuksi tulee. Monelle raaka-aineet ovat vain paketteja, jotka ilmestyvät marketin hyllylle. Tämä jos mikä vieraannuttaa tulevat sukupolvet ajatuksesta ruoan tuotantoketjusta ja siitä faktasta, miksi kotimainen ruoantuotanto on niin tärkeää nyt ja tulevaisuudessa.

Monelle raaka-aineet ovat vain paketteja, jotka ilmestyvät marketin hyllylle.

Näitä asioita ei tulisi pitää vakan alla, vaan käydä avointa dialogia, mistä esimerkiksi liha tulee, miksi sen syöminen on tärkeää ihmisille ja etenkin kotimaisen lihantuotannon hyvyydestä. Varsinkin nuori ihmismieli on vielä turhankin avoin vastaanottamaan tietoa moninaisista lähteistä, eikä medianlukutaito tai kyky nähdä esiripun taakse ole vielä kehittynyt – josko se koskaan kehittyy edes meille aikuisillekaan. 

On aikoja, jolloin keskusteluissa on ollut punaisen lihan hiilijalanjälki, laiduntamisen vaikutukset tai ruoan omavaraisuus. Yleisillä puheilla ja medialla tehdään kotimaisuudesta ja varsinkin lihasta mörkö, jota tulisi pelätä ja vieroksua. Ainoa Mörkö löytyy joko Muumimaailmasta tai lätkäkaukalosta, ei kotimaisesta ruoantuotannosta. Luonnollisesti jokaisessa asiassa on kaksi puolta, ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin, mutta historia kaskipelloista tähän päivään tulee meidän kaikkien pitää mielessämme.

Keittämisen oppii aina, jonkin asian arvostaminen pitää ymmärtää ja sisäistää.

Se, että työskentelen yhdessä Pohjoismaiden johtavassa ruokatalossa antaa minulle toki näköaloja ruokaan ja siihen, miten siitä skideille kerron, mutta loppujen lopuksi he tulevat itse tekemään tulevaisuudessa päätöksensä. Jos mitenkään voin vaikuttaa, että he arvostavat tulevaisuudessa kotimaista lihaa ja muita raaka-aineita, olen edes jotain tehnyt oikein. Eikä siinä mitään, jos he joku päivä haluavat ryhtyä vegaaneiksi tai muuten kieltäytyvät tiettyjen raaka-aineiden syömisestä. Siinäkin tapauksessa heidän tulee ymmärtää kunnioittaa kaikkia raaka-aineita, sopi se omaan ideologiaan tai ei.  

Keittämisen oppii aina, jonkin asian arvostaminen pitää ymmärtää ja sisäistää.