Atria.com logo

Paremmat ateriat lisäävät hyvinvointia

18.1.2023
Ravitsemus

Moni aloittaa uuden vuoden puhtaalta pöydältä tekemällä uuden vuoden lupauksia. Niitä tehdään monella osa-alueella, yleensä sillä, joka tarvitsisi eniten muutosta omassa elämässä. Lupauksia tehdessä saattaa herätä kysymys, millaiset lupaukset oikeasti kestävät ja lopulta toteutuvat.

Muutokset kannattaa jakaa pienempiin tavoitteisiin ja aikatauluttaa niitä koko vuodelle.

Uuden vuoden lupausten miettiminen on hyvä aloittaa reflektoimalla edelliseen vuoteen: mihin olit viime vuodessa tyytyväinen, mikä teki sinut iloiseksi ja onnelliseksi, mistä sait energiaa, millaisia onnistumisia saavutit vuoden aikana? Mikä puolestaan kulutti energiaasi ja mitkä asiat jäivät harmittamaan? Mitä olisit halunnut tehdä toisella tavalla, missä ehkä epäonnistuit ja mikä siihen vaikutti? Mitä haluat tälle vuodelle enemmän ja mitä vähemmän edelliseen vuoteen verrattuna?

Pienin askelin muutoksia elintapoihin

Monet vuoden alussa tehdyt lupaukset koskevat elintapoja kuten liikuntaa, ruokavaliota sekä uneen tai stressin hallintaa.  Oletko tullut ajatelleeksi, että uni, liikunta ja monipuolinen ruokavalio ovat kaikki yhteydessä toisiinsa? Jos nukut hyvin ja riittävästi, jaksat panostaa päivän järkeviin ruokaratkaisuihin ja riittävään syömiseen. Paremmin nukkuneena olet myös virkeämpi harrastamaan liikuntaa arkisin. Päivän aikana nautitut monipuoliset ateriat auttavat illan askareissa ja harrastuksissa. Liikunta ja ruoka puolestaan auttavat nukkumaan paremmin. Elämäntapamuutokset kannattaa tehdä pienin askelin, jotta niistä tulee pysyviä käytäntöjä eikä vaan kuuriluontoisia kokeiluja.

Aseta tavoitteita ja suunnitelmia                                             

Tammikuussa liikuntaharrastuksissa on usein ruuhkaa. Niitä aloitetaan uudella innolla, helmikuussa into saattaa jo lopahtaa. Liikuntaharrastuksen aloittamiseen ei ehkä ole tehty sopivaa toteutussuunnitelmaa tai uusi harrastus on aloitettu liian intensiivisesti, ja innostus lopahtaa jo keväällä.  Elämäntapamuutokset kannattaa jakaa pienempiin tavoitteisiin ja aikatauluttaa niitä koko vuodelle.

Jos tavoitteena on voida kokonaisvaltaisesti paremmin, vaatii se konkreettisia tavoitteita. Miten omaa hyvinvointia voisi parantaa viime vuoteen verrattuna? Ehkä tarvitset lisää ja parempaa unta, enemmän liikuntaa tai säännöllisempää ja monipuolisempaa syömistä. Tavoitteet kannattaa jakaa osiin: tammi-helmikuussa kiinnitän huomioita unen riittävään määrään ja miten sitä voi lisätä. Maalis-huhtikuussa keskityn liikunnan lisäämiseen ja säännölliseen ja monipuoliseen ruokailuun, lisään lautaselle kasviksia ja vähennän lihaa, jos sitä on lautasella runsaasti. Touko-kesäkuussa kokeilen uusia harrastuksia jne.    

Seuraa tavoitteiden toteutumista

Jos teit lupauksia tälle vuodelle, onko sinulla suunnitelma, miten seuraat tavoitteiden toteutumista vuoden aikana? Tavoitteet kannattaa kirjata ylös ja laittaa ne esille esim. post-it-lapulle työhuoneen pöydälle. Ne voi myös jakaa omalle perheelle esim. laittamalla ne jääkaapin oveen. Saat näin perheeltäsi tukea tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden seuraaminen pitkin vuotta on tärkeää, jotta pääset maaliin. Seuraa ainakin itse niiden toteutumista muutaman kuukauden välein. Palkitse itseäsi onnistumisista vuoden aikana, se motivoi jatkamaan matkalla lopullisiin päämääriin.

Vuosi on vasta aluillaan. Muista kulkea pienin askelin kohti isompia hyvinvoinnin tavoitteita.

Jos et ole vielä tehnyt lupauksia,  ehdit vielä. Vuosi on vasta aluillaan. Muista kulkea pienin askelin kohti isompia hyvinvoinnin tavoitteita. Älä tee mahdottomia vaan maltillisia lupauksia, jotka ovat saavutettavissa. Itse en ole ollut uuden vuoden lupauksien tekijä, mutta tänä vuonna tein: aioin panostaa enemmän omaan hyvinvointiin! Katsotaan vuoden lopussa, pääsinkö omiin tavoitteisiini😊

Iloista, energistä, hyvinvoivaa ja onnellista vuotta 2023 kaikille!

 

Lue myös: Onnistuneen painonhallinnan polku on elämän mittainen

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Sara Pohjavuori

Sara työskentelee ravitsemusasiantuntijana. Hän on ylpeä Atriasta työnantajana – siellä tehdään töitä ammattitaidolla, laadukkaasti ja rakkaudesta ruokaan. Saran tavoitteena on kehittää itseään ammatillisesti ja liikunnallisesti. Vapaa-ajallaan hän käy mielellään juoksemassa, haastavilla jumppatunneilla ja on mukana lasten harrastuksissa. Perheen molemmat tytöt harrastavat aktiivisesti rytmistä voimistelua ja joukkuevoimistelua. Arkisin heillä kokataan helppoa arkiruokaa, sillä ruoan pitää olla nopeasti valmista heti harrastusten jälkeen. Perheessä syödään usein arkena kana-, kala-, jauheliha- tai kasvispastaa. Pilkottuja kasviksia tarjoillaan alkupaloiksi sillä aikaa, kun pasta valmistuu. Lasten mielestä äidin bravuuri on itse tehdyt pinaattiletut. Viikonloppuisin perheessä tykätään kokata yhdessä. Siitä tulee hyvä mieli ja se saa hymyilemään. Saran saa hymyilemään myös arkiset pienet asiat, kuten lasten hauskat jutut, juoksulenkki mahtavissa maisemissa ja mukavat työkaverit sekä tehokkaat työpalaverit.

Lue kirjoittajan muita blogeja