Atria 100 nuorta kokkia -alumnit vierailevina keittiömestareina maineikkaassa saaristoravintolassa
Joni Kujansuu, Daniel Romi ja Hannu Tuhkanen tutustuivat toisiinsa Atria 100 nuorta kokkia -koulutusohjelmassa syksyllä 2023. Tuon jälkeen on jokaisen uralla tapahtunut paljon. Kujansuu työskentelee nykyään legendaarisessa Savoyssa, Romi Suomen ainoassa kahden Michelin tähden ravintolassa Palacessa ja Tuhkanen yhden tähden Vårissa Porvoossa. Kesällä kolmikko päätti ottaa pienen loman vakityöpaikoistaan.
”Kuulin Hyppeisistä ja heidän vaihtuvien keittiömestareiden konseptista perhetutultani. Olin omistajiin yhteydessä ja kerroin, että täällä olisi kolme intohimoista kokkia valmiina keittämään”, kertoo Kujansuu. Outi ja Sam Fagerlundin omistama Hyppeis Värdshus on maineikas, pieni hotelli-ravintolakokonaisuus kauniilla Houtskarin saarella. Ilmiöksi nousseen Hyppeisin erikoisuus ovat vaihtuvat keittiömestarit, joista kukin työskentelee kesäravintolassa aina viikon kerrallaan.
”Toki vähän jännitti laittaa viestiä, sillä pääsääntöisesti he etsivät jo pitkää uraa tehneitä nimekkäitä keittiömestareita. Onneksi Outi ja Sam kuitenkin innostuivat ajatuksesta, ja lopputuloksena olikin aivan mahtava working-holiday heidän kauniissa saaristomiljöössä”, iloitsee Kujansuu.
Myös Romi ja Tuhkanen syttyivät Kujansuun ehdotukselle heti. ”Olemme samanhenkisiä sen suhteen, miten näemme ruuanlaittoa, ja nautimme suuresti siitä, että pääsimme työskentelemään yhdessä. Hauskaa, herkkää ja herkullista oli meidän mottomme”, kertoo Tuhkanen.
Kujansuu, Romi ja Tuhkanen tekivät kaiken yhdessä – menun suunnittelun, misauksen sekä varsinaisen ruuanlaiton. Menu piti sisällään lähellä tuotettuja sesongin raaka-aineita villiyrttien ja kukkien aromikkaiden makujen saattelemana.
”Ympäröivä luonto ja miljöö antoivat annoksiin paljon inspiraatiota, ja tätä tahdoimme tuoda ilmi makuina ja tarinoina. Hyppeisin pihapiirin villiyrtit esimerkiksi olivat annoksissa suuressa roolissa. Halusimme että juuri villiyrtit ja saaristossa tuotettujen raaka-aineiden autenttiset maut ovat menussa pääroolissa koko listan pituudelta”, kertoo Tuhkanen.
Kolmikon luoma menu keräsi runsaasti kiitosta mm. modernista, herkän raikkaasta kokonaisuudestaan, sekä villiyrttien monipuolisesta ja luontevasta käytöstä. ”Alusta asti yhdessä ideoitu kokonaisuus ja kaikinpuolinen onnistunut kokonaisuus lisäsi kipinää päästä tekemään omia ruokaan liittyviä projekteja myös tulevaisuudessa”, toteaa Kujansuu Hyppeis-viikon jälkeen. ”Uskomattoman hieno kokemus kauniissa saaristossa”, summaa puolestaan Tuhkanen.
Teksti: Atria 100 nuorta kokkia -koulutusohjelman rehtori, Atria Foodservicen sisältömarkkinoinnin asiantuntija Sofia Lind
Menu Joni Kujansuu, Daniel Romi ja Hannu Tuhkanen
Alkuruuat
Ahven, raparperi, vanilja
Keskikesän tartar
Varhaisperuna, sitrus, mäti
Pääruuat
Kuha, anis, jalapeno
Karitsa, herne, herukka
Kesäkurpitsa, kukkakaali, Port Salut
Jälkiruuat
Suolaheinä & pihasaunio
Mansikka & mesiangervo