Atrialaisessa ruokaketjussa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa
Meillä atrialaisilla on käsissämme jotain ainutlaatuista. Meillä on ruokaketju, jota on rakennettu pitkällä tähtäimellä jo 120 vuoden ajan. Perhetiloilta kuluttajan ruokapöytään. Ratkaisut ja päätökset ovat tähdänneet aina siihen, että tuotamme laadukasta ruokaa kuluttajille myös tulevaisuudessa.
"Tällä hetkellä ruoantuotantoa muokataan sopimaan suomalaiseen asenneilmastoon ympäristökestävyys- ja vastuullisuusvaateiden lisääntyessä."
Vuosien varrella painopisteet ovat muuttuneet ja muuttuvat ajan hengen mukaisesti myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä ruoantuotantoa muokataan sopimaan suomalaiseen asenneilmastoon ympäristökestävyys- ja vastuullisuusvaateiden lisääntyessä. Kilpailukykyä on kehitettävä aina, se ei muutu ajan kuluessa. Me atrialaiset pystymme vastaamaan muutokseen, sillä ketjun jokainen osa-alue on omissa käsissämme. Me voimme lisätä läpinäkyvyyttä ja saada tiedon virtaamaan nopeasti läpi koko ketjun. Mutta se ei tule itsestään, sattumalta tai helposti. Sen eteen tehdään suunnitelmallisesti töitä joka ikinen päivä.
"Tulevaisuudessa digitalisaatio mahdollistaa meille paremman kyvyn kerätä ja jalostaa dataa tiedoksi, jonka perusteella voidaan tehdä oikeita ratkaisuja."
Tekoäly on kehittynyt valtavin harppauksin viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi ChatGPT:n nopeaan kehitykseen on vaikuttanut entistä suurempi käytössä oleva tietomäärä. Mitä suurempi kokonaisuus tietoa on käytettävissä, sitä parempia vastauksia se pystyy tuottamaan. Tekoälyn kehittymisessä on paljon samaa kuin atrialaisen ketjun kehittämisessä. Mitä laajempi tietomäärä on käytettävissä, sitä laadukkaampi on lopputulos. Atrialla panostetaan nyt tulevaisuuden digitalisaation ratkaisuihin ja ketjun integraation syventämiseen. Siinä tekemisessä data on kieli, jota puhutaan. Tulevaisuudessa digitalisaatio mahdollistaa meille paremman kyvyn kerätä ja jalostaa dataa tiedoksi, jonka perusteella voidaan tehdä oikeita ratkaisuja.
Vaikka muutos ottaa aina oman aikansa, suunnan täytyy olla selvä. Tavoitteena on, että atrialainen ruokaketju jyskyttää entistä yhtenäisempänä tulevat 120 vuotta. Tuottaen aina sen hetken vaatimusten mukaista ruokaa.