Hyvä tarkoittaa makua ja terveellisyyttä
Atria haluaa tarjota ruokaa kaikkiin ruokahetkiin. Se tarkoittaa monipuolisuutta: hyvää makua ja terveellisyyttä, raaka-aineita ja valmisruokia.
98 prosenttia suomalaisista syö Atrian tuotteita.
– Visiomme on tarjota hyvää ruokaa kaikkiin ruokahetkiin. Se tarkoittaa monipuolisuutta ja sitä, että meiltä löytyy vaihtoehtoja erilaisiin elämäntilanteisiin ja erilaisiin hetkiin, Atrian valmisruokien tuoteryhmäpäällikkö Marika Viitala sanoo. Hän muistuttaa, että hyvä ruoka ei tarkoita vain hyvän makuista, vaan myös terveellistä ruokaa.
Monipuolisuus on sitä, että tuotteessa on pääraaka-aineena vaihdellen lihaa, kalaa tai kasviksia.
Monipuolisuus on sitä, että tuotteessa on pääraaka-aineena vaihdellen lihaa, kalaa tai kasviksia, mutta myös vaihtoehtoja raaoista tai kypsennetyistä raaka-aineista valmiisiin aterioihin. Valmiissa aterioissa voi olla paljon kasviksia hiilihydraatin- ja proteiininlähteiden lisäksi, tai toisaalta sellaisia vaihtoehtoja, joissa kuluttaja lisää kasvikset lautaselle itse.
Vähemmän suolaa
Viitala kertoo, että tuotekehityksen alussa määritellään tarkasti, millaista tuotetta ollaan tekemässä, mille kohderyhmälle ja mihin kuluttajatarpeeseen. Niiden lisäksi määritellään tuotteen ravitsemukselliset vaatimukset. Niissä nousevat esiin suolan määrä ja erityisruokavaliot.
– Suola on yksi merkittävimmistä suomalaisen ruokavalion elementeistä, joiden kanssa on tasapainoiltava, sillä suomalaiset ovat perimältään alttiita sydän- ja verisuonisairauksille, Viitala toteaa.
Toisaalta suola vahvistaa muiden makujen aistimista ja saa siten ruoan maistumaan maukkaammalta.
Kuluttajia totutetaan pikkuhiljaa vähäsuolaisempiin tuotteisiin, ja tuotteissa, joissa rypsiöljyä pystytään käyttämään, sitä käytetään kovien rasvojen sijaan.
Tasapainolaudan toisessa päässä ovat terveysvaateet ja toisessa kuluttajien makumieltymykset. Tuotekehityksen projekteissa kehitetään parempia vaihtoehtoja suolan ja rasvan liikasaannille, kovien ja pehmeiden rasvojen huonolle suhteelle ja kasvisten liian vähäiselle määrälle ruokavaliossa. Kuluttajia totutetaan pikkuhiljaa vähäsuolaisempiin tuotteisiin, ja tuotteissa, joissa rypsiöljyä pystytään käyttämään, sitä käytetään kovien rasvojen sijaan.
Kanaa, kalaa ja kasvista
Atrian tuotekehitysjohtaja Aaro Mäkimattila kertoo, että Atrian vuosien 2022–2025 Foodservice-tuotekehitysputken tuotteista 70 prosentissa on proteiinilähteenä kana, kala tai kasvis.
– Haluamme olla laajan spektrin ruokatalo niin vähittäiskaupan kuin Foodservicenkin puolella, Mäkimattila kertoo.
Viitala sanoo kuluttajien toivovan lisää kalatuotteita etenkin valmisruokavalikoimaan. Kalan valmistamista kotikeittiössä alusta asti pidetään haastavana ja sotkuisena. Kalaruokia onkin lisätty valikoimaan jopa enemmän kuin Atria on tavoitteekseen asettanut.
– Hyvin pieni osa kuluttajista on vegaaneja tai korostetusti lihan syöjiä. Suurin osa seilaa siinä välissä, Viitala muistuttaa.
Tälle suurelle osalle uppoavat hyvin esimerkiksi metsäsienirisotto tai halloumipasta, joissa ei ole lihaa, mutta maitotuotteita kylläkin.
Mäkimattilan mukaan kasvispohjaisten tuotteiden kehityksessä on oltava kieli keskellä suuta ja muistettava, että maku on tuotteessa tärkeintä.
– Avainsanat ovat ”luontaisesti lihaton”, hän sanoo.
Merkilliset tuotteet
Kun tuotteesta on tehty kuluttajan toiveiden mukainen, pitäisi se pystyä myös kertomaan kaupan hyllyllä valintoja tekevälle kuluttajalle.
– Pakkaus on päämediamme. Se on täynnä pientä tekstiä, ja siinä pitäisi pystyä viestimään, että tuotteessa on kuluttajan haluama lisäarvo. Sydänmerkki on hyvä, sillä se on ulkopuolisen takaama ja suomalaisten hyvin tunnistama, pieneen tilaan menevä ja selkeä merkki, Viitala sanoo.
Faktat
Vuonna 2023:
- Atria Suomi: 133 Sydänmerkki-tuotetta
- Atria Ruotsi: 216 Avaimenreikä-tuotetta
- Atria Tanska: 24 Avaimenreikä-tuotetta
Sitoumuksemme terveellisemmän ruokavalion puolesta
Atria Suomi on sitoutunut
- lisäämään sydänmerkkituotteiden määrää valikoimassaan ja vastaamaan samalla asiakkaiden toiveisiin ravitsemuslaadultaan parempien tuotteiden saattamisesta markkinoille,
- tuomaan kuluttajan saataville kalavaihtoehtoja aterioissa ja komponenteissa lanseeraamalla uusia tuotteita kuluttaja- ja ammattikeittiöihin,
- lisäämään Sydänmerkki-kriteerien mukaisia ruokaohjeita ammattilaisille ja kuluttajille, ja
- kehittämään ja ylläpitämään vegetaariseen ruokavalioon sopivaa tuotevalikoimaa lanseeraamalla uusia kasvistuotteita aterioissa, välipaloissa ja napostelutuotteissa.
Atria Ruotsi on sitoutunut vähentämään natriumin määrää tuotteissaan sekä ylläpitämään vähemmän natriumia sisältäviä tuotevaihtoehtoja kaikissa keskeisissä tuotekategorioissa. Atria Tanska on sitoutunut vähentämään natriumin määrää tuotteissaan ja tarjoamaan terveellisestä valinnasta kertovia Avaimenreikä-tuotevaihtoehtoja kaikissa keskeisissä tuotekategorioissa.