Atria.com logo

Hyvinvointi on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen

30.5.2024
Ruoka & trendit Kotimaisuus & alkuperä Blogit

Hyvinvointi on kokonaisuus, joka rakentuu useasta toisistaan riippuvaisesta tekijästä kuten levosta, fyysisestä aktiivisuudesta, ruokavaliosta, työn ja vapaa-ajan tasapainosta sekä kehon ja mielen hyvinvoinnista. Kun keholle antaa riittävästi huolenpitoa, tuntee olonsa myös energiseksi ja hyvinvoivaksi. Jos joku näistä hyvinvoinnin kulmakivistä jää usein huomioimatta, vaikuttaa se myös muihin hyvinvoinnin osa-alueisiin. Parhaiten huolehtii omasta hyvinvoinnistaan tekemällä sitä tukevia valintoja sekä rakentamalla omilla valinnoilla elämää mielekkääksi. Jotta omasta toiminnasta tulisi aidosti hyvinvointia tukevaa, on tärkeä tutustua itseensä ja pyrkiä vaikuttamaan niihin valintoihin, joihin pystyy itse vaikuttamaan. Omaa hyvinvointia kannattaa tarkastella kokonaisuutena.  

Ruoka, uni ja liikunta 

Fyysisen hyvinvoinnin kulmakivet muodostuvat unesta, hyvästä ruoasta ja liikunnasta, jossa kaikki vaikuttavat kaikkeen.  Kun lähtökohtaisesti syö monipuolisesti ja säännöllisesti, päivän vireystaso pysyy hyvänä, jaksaa liikkua ja harrastaa ja illalla uni tulee helpommin. Tyhjällä vatsalla ei kannata mennä nukkumaan, koska ravintoa tarvitaan hyvän yöunen saamiseksi. Tutkimustiedon perusteella sopiva aika syömisen ja nukkumaanmenon välillä on puolestatoista kahteen tuntia. Laadukas ja riittävä uni sekä lepo säätelevät kehon luonnollisia elintoimintoja kuten sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa sekä hermoston ja aivojen toimintaa. Huonosti nukutun yön jälkeen on varmasti väsynyt päivällä, ja väsymys saa kehon stressihormonitasot koholle. Väsyneenä tekee mieli syödä kaikkea mahdollista, ja usein myös epäterveellisiä vaihtoehtoja, kun vireystaso ei välttämättä riitä monipuolisten ja parempien valintojen tekemiseen. Pitkään jatkunut univaje on haitaksi hyvinvoinnille, sillä vastustuskyky heikkenee univajeesta stressaantuneena.  

Se, että liikumme ja kehitämme tasapainoisesti voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta, auttaa säilyttämään hyvän suoritus- ja toimintakyvyn läpi elämän.

Monipuolisilla ruokailutottumuksilla on myönteinen vaikutus kaikkiin hyvinvoinnin osa-alueisiin: mielialaan ja olotilaan, unen laatuun, jaksamiseen ja elintapasairauksien ehkäisyyn​. Se, että liikumme ja kehitämme tasapainoisesti voimaa, kestävyyttä ja liikkuvuutta, auttaa säilyttämään hyvän suoritus- ja toimintakyvyn läpi elämän. Arjenhallintaitojen, päivittäisten rutiinien ja sosiaalisten suhteiden parantaminen auttaa ylläpitämään myönteistä energiatasapainoa arkielämässä. Tunnetko sinä, miten kehosi reagoi esimerkiksi liikuntaan ja ruokaan, tai huomaatko, miten stressi tai uskomukset – niin myönteiset kuin kielteiset – vaikuttavat ajatteluusi? 

Kesä on hyvää aikaa huolehtia omasta hyvinvoinnista  

Kesälomalla on aikaa miettiä omia hyvinvoinnin kulmakiviä. Hyvinvointihan on yksilöllinen kokemus elämän mielekkyydestä. Kesällä on aikaa ladata omia voimavaroja ja nauttia kaikesta siitä, mistä tulee itselle hyvä olo ja mieli – valosta, lämmöstä, uimisesta, luonnosta, perheen ja ystävien kanssa yhteisestä tekemisestä tai omasta ajasta. 

Kaikkea voi syödä, kunhan syö monipuolisesti ja kohtuudella. 

Nautitaan kesästä ja ladataan omia voimavaroja syksyyn! Herkutellaan kotimaisista raaka-aineista valmistetuista maukkaista ruoista monipuolisesti ja värikkäästi. Mikään yksittäinen ruoka ei tee ruokavaliosta terveellistä tai epäterveellistä, vaan kokonaisuus ratkaisee. Kaikkea voi syödä, kunhan syö monipuolisesti ja kohtuudella. 

Hyvä ruoka - parempi mieli! 

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Sara Pohjavuori

Sara Pohjavuori työskentelee ravitsemusasiantuntijana. Hän on ylpeä Atriasta työnantajana – siellä tehdään töitä ammattitaidolla, laadukkaasti ja rakkaudesta ruokaan. Saran tavoitteena on kehittää itseään ammatillisesti ja liikunnallisesti. Vapaa-ajallaan hän käy mielellään juoksemassa, ryhmäliikuntatunneilla ja on aktiivisesti mukana lasten harrastuksissa. Perheen molemmat tytöt harrastavat kilpatasolla joukkuevoimistelua. Arkisin heillä kokataan/lämmitetään helppoa arkiruokaa, sillä ruoan pitää olla nopeasti valmista ennen treenejä tai heti treenien jälkeen. Perheessä syödään usein arkena pasta-, keitto- tai laatikkoruokia, arkiruoan pitää olla sellaista, jonka voi lämmittää, joko ennen treenejä tai treenien jälkeen. Pilkottuja kasviksia on aina tarjolla lämpimän ruoan lisukkeena. Tärkeässä roolissa ovat myös monipuoliset välipalat, joita syödään koulun jälkeen ennen treenejä. Tyttöjen mielestä äidin bravuuri on kasvissosekeitto reajuuston kanssa. Viikonloppuisin laitamme ruokaa yhdessä, se on perheen yhteistä aikaa ja siitä tulee hyvä mieli. Samalla käydään läpi viikon kohokohdat. Saran saa hymyilemään myös arkiset pienet asiat, kuten juoksulenkki, ystävien kohtaamiset jumpassa ja mukavat työkaverit sekä tehokkaat työpalaverit.

Lue kirjoittajan muita blogeja