Jos otsikko triggeröi, voin helpottaa kertomalla, että tällä kertaa sää ei ainakaan ollut paremmin. Saavuimme kauniin helmikuisen pakkasen kirkastamasta Helsingistä kehitystiimin kanssa Tukholmaan räntäsateen keskelle kuin pahimpaankin marraskuun aikaan.

Suunnitelmanamme oli perehtyä Tukholman ruokatarjontaan kahden päivän aikana mahdollisimman monipuolisesti niin ravintoloiden kuin ruokakauppojen ja torienkin suhteen. Syömään siis!

Digimyyntiä

Lounastimme ensimmäisenä Le Kebab -nimisessä paikassa, jonka ruokaa ja toimintamallia oli kehuttu. Sisään astuessa olisi fiiliksen perusteella voinut kuvitella olevansa drinkkibaarissa. Ensimmäisenä vastaan tuli kolme diginäyttöä, joista tilaus tuli tehdä. Tässäkö se ruotsalainen vieraanvaraisuus ja diskutera-kulttuuri siis lässähti? Päätimme silti jäädä, sillä tilaamisen automaatio oli yksi meitä kiinnostavista aiheista. Selkeä sekä helpoksi tehty prosessi kuvakkein sai myös meistä jokaisen tilaamaan side-annoksia, joita ainakaan allekirjoittanut ei palvelukassalta ota juuri koskaan. Bowlista, hummuksista ja snackseistä tuntui koko seurue pitävän, ja keskustelua herättänyt pitaleipä, joka muistutti enemmänkin siemenin pinnoitettua leipää, oli mehevyydessään herkullinen. Vatsat täyteen kohtuuhinnalla ja peukku ylöspäin.

"Vatsat täyteen kohtuuhinnalla ja peukku ylöspäin."

Matkalla hotellille poikkesimme paikallisessa marketissa, jonka valikoima häkellytti laajuudellaan. Perusmaidon ja -leivän lisäksi hyllyistä löytyi käytännössä aivan kaikkea säilykkeistä gourmetjuustoihin. Tällaiseen kauppaan voisi hyvin tulla ilman mitään ajatusta siitä, mitä illalliseksi laittaisi, sillä tuotteiden asettelu käytännössä inspiroi suoraan johonkin tiettyyn ruokaan.

Ravintola lihansyöjille

Illallispaikaksi matkanjohtaja oli valinnut Restaurant AG:n. ”Ravintola kaikille, mutta todellisuudessa lihansyöjille”, on se, miten ravintoloitsija heitä kuvaa nettisivuillaan, ja tämä tuli kyllä selväksi sisään astuessa: berliinimäinen kolkko rappukäytävä, jonka kolmannesta kerroksesta avautui ravintolan aula ja koko seinän kokoinen dry age -kaappi täynnä ruhon osia. Slogan, joka myös t-paitoihin oli printattu, kuului ”Kött The Fuck Up”! Asia kunnossa, ja selkeä, pihviä illalliseksi.

Miljöö oli kaikin puolin miellyttävällä tavalla hämmentävä. Kontrasteilla oli leikitelty niin voimakkaasti, että ensimmäinen vartti meni vain päätä pyöritellessä. Poikkitaiteellinen, jopa dalimainen, taide seinillä ja valkoinen kaakeli kuten vanhanajan teurastamoissa sai vastaparikseen käteen ojennettavan menun, joka taas oli herkän pinkein ruusuin koristeltu. Jotenkin tämä ristiriitaisuuksien sekamelska oli kuitenkin täydessä harmoniassa. Itse ruokalista piti sisällään sitä lihaa tietenkin. Kokonaisuus oli varsin klassinen alkuruokien ostereista ja pateista lisäkkeisiin ja jälkiruokiin, joiden reseptit on luotu jo ennen allekirjoittaneenkaan keittäjäuraa. Trendit tulevat aalloissa niin vaatebusineksessa kuin ruoassakin aina kuitenkin saaden jonkin uuden vivahteen. Erittäin vakuuttava esitys.

Sillit esiin

Seuraavana päivän suuntasimme aamupalan jälkeen Tukholman kaduille kävelemään tarkoituksenamme kiertää kaupungin kauppahallit. Niitä löytyy useampi, jokainen hieman eri tarjoamakulmalla, mutta samalla perusidealla kuin halleilla tapana on. Silmiä hivelevät palvelutiskit notkuivat… korjaan: eivät notkuneet, vaan olivat runsaudessaan selkeässä järjestyksessä, ja vaikka aamupala oli juuri syöty, nälkä tai ainakin odotus nälästä alkoi hiipiä mieleen. Liha- ja kalatiskeiltä sai hejsan-tervehdyksen myötä ihmeteltäväkseen merikrottia kokonaisena, lohta ja arkisempien lihaleikkuiden lisäksi monen montaa hännästä fileen eri osiin.

”'Smart', sanoi tiimimme tajutessaan tämäntapaisen esillelaiton houkuttelevuuden."

Todettakoon että luullinen pihvi on kova juttu, ja club steak on selkeä trendi. Halleissa voi toki myös syödä klassista ruotsalaista ruokaa, mutta lisäksi käytännössä kaikki tunnetuimmat cuisinet olivat tarjolla.

Esillelaitossa mieleen jäi itse tuotteen tuominen esiin. Siinä missä ennen on sillit piilotettu kannessa olevan etiketin alle, oli kaikki purkit käännetty ylösalaisin, jolloin itse tuote näkyy selvästi. ”Smart”, sanoi tiimimme tajutessaan tämäntapaisen esillelaiton houkuttelevuuden.

Klassista keittämistä

Okei, trendikästä konseptia Tukholmassa piisaa. Onko klassinen keittäminen unohdettu kokonaan? Ei todellakaan ole! Lounaalle suuntasimme Oopperakellarin Backfickan-ravintolaan, johon ei pöytävarauksia oteta, vaan oven taakse keräännytään jonottamaan first come – first serve -idealla. Baaritiskille mahduttiin koko remmi, ja jotain historian havinaa silmiin ja iholle hiipi vastustamattomasti. Köttbullar, skagen ja muut klassikot listalta, ja keittiön toimintaa avoimelta luukulta ihailemaan. Jotain ehdollistumista omista serviisivuosista on jäänyt, sillä kokin kilauttaessa bongikelloa tunsin lämpimän aallon sisälläni. Ai että, toimiva serviisi on kuin tanssi, jota luukkumies kapellimestarin lailla johtaa. Tukholma ei ole unohtanut juuriaan.

"Pullakansaksi ei tätä jengiä turhaan kutsuta."

Kaupungilla kiertelyn lomassa nappasimme kahvilasta messevät semlat jälkkäriksi. Pullakansaksi ei tätä jengiä turhaan kutsuta, ja valikoima oli laskiaisen vuoksi vielä normaalia isommallaan. Sitten hotellille lepäämään ja valmistautumaan illalliseen.

Alkoholittomien juomien lumoissa

Adam & Albin oli maineensa vuoksi nostanut odotukset korkealle, mikä on aina riski, sillä mielessä rakennettu kuva voi olla ihan jotain muuta kuin todellisuus. Kauaa tätä ei tarvinnut jännittää, sillä ilta lähti käyntiin ensi askeleista korkealla nuotilla. Vanhan rakennuksen kivijalkaan rakennettu ravintola otti vastaan kuin olohuoneeseen, jossa hovi esitteli itsensä jälkeen koko henkilökunnan nimeltä. Fine dining on erinäisistä syistä kokenut inflaatiota, eikä itsellekään enää herätä samaa kiinnostusta kuin ennen, mutta silloin tällöin ja onnistuessaan homma rokkaa kyllä edelleen.

"Toisin kuin viineissä, joissa etsitään komppaava tuote, holittomissa keittiö voi itse rakentaa juoman tukemaan kutakin annosta."

Mutta enpäs aloitakaan ruoasta. Holittomien juomien tuominen pitkien menujen kylkeen on ollut kankeaa ja mielikuvituksetonta, jos minulta kysytään, mutta nyt minulle vakuuteltiin, että tämä on hintansa väärti. Jotain olen tuolta asialta odottanut, mutta en ole itsekään osannut täysin sanoa mitä ja miten. Toisin kuin viineissä, joissa etsitään komppaava tuote, holittomissa keittiö voi itse rakentaa juoman tukemaan kutakin annosta.

Aroniamarjan tanniinisuus uutettuna sienen makuun. Omenamehu, joka on ”pesty” voilla ja ryyditetty salvialla. Morjens, mikä setti. Kait se jotain kertoo, että kolleganikin vaihtoi lennosta holittomaan pakettiin tajutessaan kuinka upeasti tuotteet oli rakennettu.

"Mistä koto-Suomen ruokaskene hakee tänä päivänä vaikutteensa?"

No mites se ruoka? Hyvää oli sekin, totta kai: kaunis, maistuva ja harmoninen kokonaisuus, jossa yhdisteltiin skandinaavisia ja japanilaisia makuja. Nämä kaksi ruokakulttuuria nimittäin kohtaavat osaavissa käsissä vallan mainiosti.

Tukholmasta inspiroituneena kotimatkalla mietitytti kovasti. Mistä koto-Suomen ruokaskene hakee tänä päivänä vaikutteensa? Tuossa länsinaapurissa kannattaa ainakin silloin tällöin käydä vilkaisemassa.