Atria.com logo

Yksin tekemällä ei pitkälle pötkitä

21.3.2024

Sain alkuvuodesta mieluisan kutsun Elintarviketeollisuusliiton HR-päivään kertomaan esimerkkejä oppilaitosyhteistyöstä. Paljon olisi kerrottavaa, mutta pyrin tuomaan esille olennaisen.

Miksi yritysten kannattaa tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa?

Yhteistyö on aivan mahtava mahdollisuus tehdä elintarvikealaa tutuksi opiskelijoille – kertoa konkreettisesti, minkälaisia ja minkä sisältöisiä työtehtäviä meillä on tarjolla. Yhteistyö antaa myös mahdollisuuden vastata mieltä askarruttaviin kysymyksiin, kannustaa ja vahvistaa uskoa alan merkityksellisyydestä.

"Yhteistyössä opintosisällöt rakennetaan sellaisiksi, että opinnot vastaavat yhteiskunnan ja työelämän tarpeita."

Yhteistyössä opintosisällöt rakennetaan sellaisiksi, että opinnot vastaavat yhteiskunnan ja työelämän tarpeita. Oppilaitokset pitävät tietenkin huolta siitä, että tutkintosisällöt toteutuvat, ja me yritykset varmistamme, että opiskelijat saavat työelämästä viimeisimmän tiedon. Vuoropuhelu varmistaa myös sen, että käydään keskustelua siitä, miltä tulevaisuus näyttää. Opitaan toisiltamme.

Miten yhteistyö konkreettisesti tapahtuu?

Tavanomaisimpia yhteistyötapoja ovat työssäoppiminen, harjoittelut, yritysvierailut, asiantuntijaluennot ja opiskelijamessut. Yhteistyön suunnitelmallisuuden varmistamiseksi olemme solmineet oppilaitosten kanssa myös kumppanuussopimuksia. Joskus voimme olla tiiviimmin mukana yksittäisen opintojakson toteutuksessa.

Esimerkkejä eri koulutusasteiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä ovat niin sanottujen kesäoppisopimusten tekeminen Sedun elintarvikealan opiskelijoiden kanssa, tuotekehityskurssi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, Helsingin yliopiston ja Vaasan yliopiston rakentama Kestävä ruokaliiketoiminta -opintokokonaisuus sekä Strategy work -kurssi Vaasan yliopistossa.

"Yhteistyötä eivät tee korporaatiot, oppilaitokset ja organisaatiot, vaan ihmiset."

Mitä yhteistyö vaatii?

Yhteistyö vaatii joustoa ja ketteryyttä kaikilta osapuolilta! Se vaatii Yes we can -asennetta. Avainsana on suunnitelmallisuus. Niin opiskelijoiden, oppilaitosten kuin yritysten näkökulmasta ennakointi tuottaa aina parhaan lopputuloksen. Tarvitaan kaikkien osapuolten osaamista peliin sekä selkeää ja suorapuheista keskustelua yhteisistä tavoitteista.

Yhteistyötä eivät tee korporaatiot, oppilaitokset ja organisaatiot, vaan ihmiset. Yhteistyö vaatii aina aikaa ja mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiselle – yhteydenpitoa, yhteistä ymmärrystä ja tahtotilaa.

Kaikkien osapuolten täytyy hyötyä yhteistyöstä, jolloin motiivi tehdä tulee ikään kuin bonuksena.

Afrikkalaista sanontaa lainaten: ”Jos haluat edetä nopeasti, kulje yksin. Jos haluat päästä pitkälle, kulje yhdessä muiden kanssa.”

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Kaija Ketola-Annala

Kaija työskentelee henkilöstön kehittämispäällikkönä. Hänestä on erityisen mukavaa että riippumatta siitä, missä hän kulkee, työssään tai vapaa-ajalla, Atria tunnetaan aina. Ihmisillä on paljon hyviä ja mielenkiintoisia muistoja Atrian tuotteista ja ruokahetkistä. Tilannekomiikka sekä hyvät tarinankertojat saavat Kaijan hymyilemään. Läsnäolon taitoa Kaija haluaisi itsessään kehittää. Erityisen hyvä Kaija on omien lastensa äitinä ja vapaa-ajalla hän rentoutuukin parhaiten perheensä ja ystäviensä parissa. Kaijan ruokabravuuri on lasagne, mutta arjen pelastuksena toimii hunajamarinoidut broilerinsuikaleet. Kaija palkittiin Atrian vuoden 2018 somettajana.

Lue kirjoittajan muita blogeja