Atria Suomi Oy on valittu Vuoden kesäduuniteko 2025 -kilpailun finaaliin. Tunnustus myönnetään organisaatiolle, joka on esimerkillisesti kehittänyt nuorten kesätyökokemusta. Atria on ehdolla palkinnon saajaksi pitkäjänteisen ja systemaattisen työnsä ansiosta nuorten työllistämisen ja työelämävalmiuksien edistämiseksi. Vuoden kesäduuniteko -palkinto jaetaan Rekrygaalassa Helsingissä 30.10.2025.
”Atrialla kesä- ja sesonkityöntekijät ovat tärkeä osa rekrytointistrategiaa. Tänä vuonna Atria työllisti reilut 800 kausi- ja kesätyöntekijää, joista suurin osa oli alle 25-vuotiaita. Yritys kerää systemaattisesti palautetta ja kehittää toimintaansa sen pohjalta. Työnopastajien ja esihenkilöiden koulutukset varmistavat, että kesätyöntekijät saavat laadukkaan aloituksen. Atria myös lähestyy aiempien vuosien kesätyöntekijöitään Mitä sinulle kuuluu -kirjeellä, joka houkuttelee palaamaan organisaatioon töihin ennakkohaulla ja vahvistaa myönteistä työnantajakuvaa.” (Lähde: Rekrygaalan Vuoden kesäduuniteko 2025 -finalistit - Duunitori)
– Atrialla kesätyö ei ole vain työtä, se on alku työuralle. Me haluamme aidosti kuulla nuoria ja kehittää heidän kokemustaan. Finaalipaikka Vuoden kesäduuniteko -kilpailussa on hieno tunnustus koko henkilöstöllemme, kertoo Atria Suomen henkilöstöjohtaja Patrik Lindholm.
Lisätietoja antaa:
Patrik Lindholm, henkilöstöjohtaja, Atria Suomi Oy
patrik.lindholm@atria.com, puh. 040 849 9804