Viikate-yhtyeen Kaajärven rannat on tyypillinen suomalaisen melankolisuuden syvissä vesissä soutava laulukokoelma. Levyltä löytyy kaksi biisiä, jotka iskevät sanoituksillaan tehokkaasti suoraan ytimeen: Ei ole ketään kelle soittaa ja Päivän peili. Molemmat kappaleet viittaavat päänsisäiseen taisteluun, vaikeuksiin jaksamisessa ja suoranaiseen yksinäisyyteen luoden kuvaelman ihmisen pelosta oman itsensä kanssa kamppailemisessa.

"Keittiömestarin piti olla rokkitähti, joka pyörittää keittiötä kuin Keith Richards kitaraansa, liian vähällä unella nikotiini- ja kofeiiniraivoissaan."

Aloittaessani työni Chef de Partiena Englannissa elettiin juuri Marco Pierre Whiten aikakauden suurinta kokkikiimaa. Sen ajan keittiökulttuuri vei ammattilaiset helposti Viikatteen biisien mielenmaisemaan. Revolutionaarinen keittokirja White Heat oli hetkeä aiemmin ilmestynyt, ja keittiömestarin piti olla rokkitähti, joka pyörittää keittiötä kuin Keith Richards kitaraansa, liian vähällä unella nikotiini- ja kofeiiniraivoissaan, kenties muillakin aineilla. Tästä käyttäytymisestä tuli kokonaiselle nuorelle keittäjäsukupovelle normi, jota kannettiin mukana tuleviin työpaikkoihin. White ei toki ollut johtamisensa kanssa yksin, mutta hyvin seurattuna suoraan eturintamassa.

2020-luvun alun suuri murros ruokamaailmassa koettiin, kun Noman keittiömestari René Redzepi astui julkisuuteen oman ihmisjohtamisensa vajavaisuuksista ja kestämättömästä tavastaan pyörittää maailman huipulla paistattelevaa ravintolaa. Tätä ennakoivat tarinat työntekijöiden sietämättömästä työkuormasta sekä pikkuseikoista ja säännöistä, jotka aiheuttivat epäonnistumisen pelossa suoranaista fyysistä pahaa oloa. Samankaltaista ilmiötä on tavattu Suomessakin, viimeisimpänä mediaankin isolla kädellä päätynyt The Roomin tilanne.

Nuori kokkisukupolvi tuo muutoksen

Olen suurilta osin vanhan liiton mies: varaan hotellihuoneeni soittamalla, tapaan asiakkaat mieluiten kasvotusten, myrskytän pääni sisällä asioita, karsastan tekoälyä (Terminator 2 -trauma) ja sitä rataa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykysukupolvi on tekemässä alalle jättimäistä palvelusta.

Nykyään nuoret kokit tuntevat arvonsa, eivätkä enää täysin sulata vanhojen jäärien tapaa johtaa. Tämä ei kuitenkaan ole pois keneltäkään, sillä sosiaalinen vastuu henkilökunnan jaksamisesta on alan yhteinen. Puhumattomuuden ja pelon kulttuuri ei ole kestävä pohja. Käynnissä olevasta murroksesta käytiin erinomainen paneelikeskustelu 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelmassa.

”Nyt kuunnellaan”

Itse olen viime aikoina joutunut pohtimaan asioita tummemmassa valossa, sillä isäni menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen hiljattain. Sotasukupolvien kasvattamana ihmisenä puhumattomuus oli hänelle normi ja yhteinen tekeminen kallistui lähinnä tukkimetsään tai marjasoille. Yhtä erityistä oppia kannan kuitenkin mukanani elämän loppuun saakka, ja nyt seuraa tarina, nykytermein sellainen #shortstory.

"Isäni kumartui puoleeni ja sanoi vain: 'Nyt kuunnellaan'."

Isäni teki pitkän uran piirinuohoojana, ja alaikäisenä kollina pyörin hänen mukanaan kesäisin maakunnassa auton takapenkillä Aku Ankkoja lukien. Etenkin syrjemmällä kahvia tarjottiin litrakaupalla, ja nykyaikaisesta ajankäytön tehokkuudesta ei ollut tietoakaan, kun vanhemmat ihmiset kohtelivat isääni kuin herran enkeliä. Eräs tällainen tilanne oli, kun isä oli saanut pirtin puolessa tunnissa nuohottua ja tuli jälleen aika istua sumpille. Vanhempi rouvashenkilö jakoi auliisti Presidenttiä kuppiin ja purki sydäntään. Sopivan hetken tultua kuiskasin, että emmekö voisi jo lähteä. Isäni kumartui puoleeni ja sanoi vain: ”Nyt kuunnellaan”. Ja tämä, tämä on osoittautunut myöhemmin omassa elämässäni ehkä yhdeksi suurimmista opeista, jonka olen saanut. Tuossa talossa päädyimme istumaan kahvilla lähes kolme kertaa sen ajan, mitä itse työsuoritteeseen tuhrautui.

Kuunteleva ihminen riittää

Kuunteleminen on taito. Eikä tässä yhteydessä tarvitse leikkiä sen kummempaa psykologia, vaan vain kuunnella. Ihmisillä – keittiöalalla tai ei – on aina sanottavaa ja purettavaa sydämeltään.

Kuunteleminen on halpa terapian muoto, johon kaikilla on aikaa ja varaa, eikä välihiljaisuus ole pahasta toisen kootessa ajatuksiaan. On palkitsevaa nähdä, kuinka puhujan hartialinja korjaantuu tuntojen purkamisen jälkeen.

"Rock’n’roll saa olla edelleen osa alan viehätystä, mutta bäkkäreilläkin tarjoillaan nykyään myös vettä pelkän Jaloviinan sijasta."

Tulee kuitenkin huolehtia, ettei kuuntelijakaan jää yksin. ”Kuka hoitaa hoitajaa?” on kysymys, johon saadaan vastaus muun muassa HBO:n loistavassa Terapiassa-sarjassa. Aina viikon jälkeen päähenkilö käy purkamassa omia tuntojaan toiselle ammattilaiselle.

Alalla puhutaan paljon yhdessä tekemisestä, työyhteisön perheellisyydestä ja yhteisistä henkilökunnan ruokailuista, jotka auttavat jaksamaan työn painekattilassa. Opetellaan kuitenkin ottamaan tähän listaan mukaan myös hetket toisen kuunteluun, ennen kuin paine purkautuu väärää kautta, sillä muuten kaikki on vain likaista kiiltokuvaa. Tai kuin vastapesty ikkuna, johon vääjäämättä lentää lintu.

Rock’n’roll saa olla edelleen osa alan viehätystä, mutta bäkkäreilläkin tarjoillaan nykyään myös vettä pelkän Jaloviinan sijasta.