Atria.com logo
Lehdistötiedotteet | 05.5.2025

Kesämakkaraa grilliin Suomen suurimpana ruokasesonkina

Kesällä suomalaiset ottavat kaiken irti ruuanlaitosta ulkona grillitulien äärellä säällä kuin säällä. Grillatessa rentoudutaan hyvän ruoan äärellä ja nautitaan yhdessä olosta. Tulen käyttö tuo grillaukseen vaaran tunteen, minkä takia grillaus on enemmänkin miesten tehtävä. Helposti ritilällä kypsentyvä makkara pitää pintansa Suomen grillatuimpana ruokana.

Kesä on vuoden suurin ruokasesonki, jolloin grillattavaa ruokaa myydään noin 170 miljoonalla eurolla. Toisin sanoen grilliruokaa myydään noin 42 eurolla aikuista suomalaista kohti. Joulun aika on vuoden toiseksi suurin ruokasesonki, mutta tällöin ruokaa myydään vastaavalla menetelmällä laskettuna yli puolet vähemmän, 78 miljoonalla eurolla.

Vuoden kiireisin ajankohta Atrialla on juhannusta edeltävä viikko. Kesämakkaroita ja muita grillituotteita valmistetaan kolme kertaa enemmän normaaliin työviikkoon verrattuna.

Atrian Grillaus – Suomen suurin ruokasesonki -tutkimuksen mukaan makkara on säilyttänyt asemansa johtavana grillattavana raaka-aineena, mutta myös kananliha kasvattaa suosiotaan vuosi vuodelta. Grillimakkaraa syödään noin 1,5 kiloa per aikuinen suomalainen ja kanafilettä kuluu noin 780 g aikuista kohti. Saman verran kuin kanaa syödään myös possua, mutta naudanlihaa grillataan selvästi vähemmän. Suosittuja ovat myös lisukesalaatit, joita käytetään 420 g eli noin yksi rasia per aikuinen.
 

Grillin ääressä yhdessä ja rennosti

Vaikka Suomen suvi on lyhyt ja säältään vaihteleva, suomalaiset ovat ehdotonta grillikansaa. Tutkimuksen kyselyyn vastanneista 74 prosenttia grillaa itse ja on nähtävissä, että grillaaminen on kasvussa. 90 prosentille suomalaisista kotitalouksista ostetaan grillaustuotteita.

Tyypillinen grillaaja on omakotitalossa asuva mies, jonka talouteen kuuluu 2–3 henkilöä. Atria tutkimuspäällikkö Jukka Saarenpään mukaan grillaus on suurista ruokailmiöistä ainoa, jossa miehillä on suurempi vastuu ruuanlaitosta kuin naisilla. Grillaaminen on yhteisöllinen tapahtuma, ainakin osittain. Esimerkiksi perhe päättää yhdessä, mitä grillataan, mutta grillaamisesta vastaa yleensä mies.

– Grillauksen keskeisiä elementtejä ovat tuli ja tulen kautta tietty vaaran tuntu, mikä kiehtoo erityisesti miehiä. Siksi grillaus nähdään enemmänkin miesten tehtävänä. Toki samaan aikaan nainen saattaa keskittyä tekemään neljä muuta ruokalajia kyseiseen ateriaan, Jukka Saarenpää huomauttaa.

Huomionarvoisena erona arkiruoanlaittoon Atrian tutkimuksessa mainitaan todellinen yhdessä tekeminen. Siinä, missä arkena toinen saattaa laittaa ruoan toisen puuhaillessa jotain ihan muuta, grillatessa tehdään yhdessä tai ollaan vähintäänkin läsnä ruoanlaittohetkessä.

Grillauksen tärkeitä henkisiä elementtejä ovatkin rentouden haku ja yhteisöllisyys. Etenkin lapsiperheissä tämä voi olla vanhempien lasten kanssa yhdessä tekemisen harvinaista herkkua, mutta yhtä lailla aikuisten kesken kokoontuminen valmiiden herkkujen ääreen luo heimomaista yhteyttä.

Grillauksen ei kuulu olla supernopeaa, vaan sitä määrittää tietynlainen hengähdystauko kiireen keskellä, jolloin nautitaan Suomen kesästä ja yhdessäolosta.
 

Lisätietoja antaa: Jukka Saarenpää, tutkimuspäällikkö, Atria Suomi Oy, puh. 050 326 8789, jukka.saarenpaa@atria.com

Jaa

Takaisin uutishuoneeseen