Atria.com logo

”Korona oli selkeä käänne”

08.5.2025

Valmisruoan suosio kasvaa koko HOK-Elannon alueella, sanoo Anne-Maria Mikkonen, HOK-Elannon Head of Design and Development. 

– Suomi on ollut maailman ykkönen valmisruoassa pitkään, mutta korona aiheutti silti selvän käänteen kasvuun. Kun ravintolat olivat kiinni, alettiin kaivata entistä parempilaatuisia valmisruokia. Samalla uudenlaiset kuluttajat ovat löytäneet ruokatorin. 

"Emme niinkään mieti, mikä yksittäinen tuote voisi myydä hyvin, vaan tunnistamme arkielämän pulmia, joita voimme auttaa ratkaisemaan."

Työssään Mikkonen keskittyy erityisesti sujuvan asiakaspolun kehittämiseen ja konseptointiin. Hänen mukaansa tärkeintä on aina kuluttaja ja hänen mahdollisen haasteensa ratkaiseminen. 

– Emme niinkään mieti, mikä yksittäinen tuote voisi myydä hyvin, vaan tunnistamme arkielämän pulmia, joita voimme auttaa ratkaisemaan. Yhdelle se voi olla kiireinen taival kaupan kautta illallispöytään, toiselle taas lähistöllä olevien mieleisten ravintoloiden puute. 

Konseptoinnilla Mikkonen tarkoittaa sitä, että asiakaspolun varrelle tuodaan valmiita ratkaisuja. Se ei välttämättä tarkoita yhtä valmisruokaa, vaan eri komponenteista yhdistettävää ateriaa tai sitä, että ostat palan kanaa ja saat kylkeen kymmenen reseptiä – toki kaupasta löytyville raaka-aineille. 

– Esimerkiksi Lontoossa asiakasta palvellaan yhä enemmän konsepteilla, jotka ratkovat arjen haasteita: yhdistä 1, 2 ja 3 ja kasassa on maittava, tuore perheillallinen! Tätä ajatusta olemme tuoneet kauppoihimme ja ruokatoreille. 

Ajatuksena onkin paitsi ratkaista haasteita, myös tarjota jotain uutta ja kiinnostavaa joka ostosreissulla.

Valmisruokaan suhtautumisessa Mikkonen tunnistaa aiemmin kasvissyönnin puolella tutuksi tulleen ilmiön: fleksaamisen. 

– Sama kuluttaja voi hauduttaa viikonloppuna itse ramen-liemen, mutta helpottaa arki-iltoja valmisruoalla. ”Minä olen laatukokkaaja ja teen kaiken itse” –mustaan on tullut harmaan eri sävyjä. 

Ajatuksena onkin paitsi ratkaista haasteita, myös tarjota jotain uutta ja kiinnostavaa joka ostosreissulla. 

– Kaikki voivat olla huippukokkeja kotona, Mikkonen kannustaa. 

Teksti: Kaiku Oy / Hannele Hautaniemi 

Lue Hyvä Ruoka -asiakaslehti 1/2025

Jaa

Takaisin uutishuoneeseen