Alkutuotannosta tipahtaa vuosittain pois tuhat tilaa, jatkavien tilojen koot kasvavat ja tuotanto kasautuu yhä pienemmän tilajoukon harteille. Sukupolvenvaihdos tiloilla ei ole enää tutun uran kyntämistä, vaan tuottajalta vaaditaan monitahoista osaamista liikkeenjohdosta lainsäädäntöön. 

– Nykytuottajan on oltava lähes tuhattaituri, odotetaanhan häneltä korkeaa tehokkuutta, vastuullisuutta, läpinäkyvyyttä ja kannattavuutta. Tämän kaiken pitäisi toteutua epävarmoissa ja muuttuvissa markkina- ja ilmasto-oloissa. Tuotannollisten taitojen lisäksi laajentuvilla tiloilla on oltava rutkasti liikkeenjohto-osaamista, teknologian, digitalisaation sekä lainsäädännön ja talouden hallintaa. Tilakoon kasvaessa maatilaa on johdettava kuin yritystä, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi kuvailee alkutuottajan muuttunutta arkea. 

Niemen mukaan tuotannon organisointi sekä itselle sopivan toimintamallin löytäminen ja kehittäminen on uusille yrittäjille erittäin tärkeää. 

– Rakennekehityksen eteneminen, tilakoon kasvu ja jatkuva kilpailukyvyn parantamistarve vaativat innovatiivisia ratkaisuja koko liiketoiminnan järjestämiseksi. Tuotannon organisoinnin lisäksi on aihetta pohtia, mitä voidaan tehdä yhteistyössä muiden tilojen kanssa. 

Jatkavat tilat satsaavat kokoon ja teknologiaan 

Maatalouden rakennekehitys on ollut vauhdikasta 1960-luvulta lähtien – 300 000 tilasta on jäljellä noin 40 000, eikä tahti ole hidastumassa. Luken arvioiden mukaan vuonna 2040 tilamäärä painuu alle 30 000, ja maitoauto piipahtaisi vain 1 300–1 400 tilalla. 

"Vaikka tilamäärät pienenevät, jäljelle jäävät ovat suurempia ja teknologisesti kehittyneempiä." 

Niemi ei ole huolissaan tilojen vähenemistahdista. 

– Tasainen rakennekehitys on pitänyt tuotantotason vakaana. Vaikka tilamäärät pienenevät, jäljelle jäävät ovat suurempia ja teknologisesti kehittyneempiä. 

– Enemmänkin huolta liittyy siihen, onnistutaanko tuotanto pitämään alueellisesti hajautettuna. Sillä on suuri vaikutus koko elintarviketuotantoon, parantaahan tuotannon ja jalostuksen läheisyys niiden dynamiikkaa. Tuotannon arvoa on jo valunut länteen ja etelään. Tukitoimia tarvitaan erityisesti Itä-Suomen elinvoimaisena pitämiseen. Täytyy muistaa myös maatalouteen liittyvä alueellinen ja kulttuurinen merkitys – ylläpitäähän se maisemia ja perinteitä. 

Niemi kuvaa tilojen välistä kannattavuusvaihtelua suureksi. 

– Keskivertokannattavuus on eittämättä vaatimaton, vaikka osalla tiloista meneekin hyvin. Vuonna 2022 suurimmat 9 000 tilaa, eli viidennes Suomen tiloista, tuotti myyntituloista 84 prosenttia, hallitsi 40 prosenttia peltoalasta ja sai 51 prosenttia viljelijätuista. Tähän joukkoon kuuluu maitotiloista 84 prosenttia, yli 90 prosenttia siipikarja- ja sikatiloista sekä 78 prosenttia kasvintuotantotiloista.

 

Kenellä on rahkeita jatkajaksi? 

– Toistaiseksi intoa sukupolvenvaihdoksiin on riittänyt, mutta tilojen vähetessä jatkajapoolikin hupenee. Yhä harvemmasta nuoresta on nykymuotoisen maatilayrityksen vastaanottajaksi. Se täytyisi tunnustaa rehellisesti sukutiloillakin. Tiloistamme 80 prosenttia on perheviljelmiä, toki osaamis- ja kustannuspaineet sekä riskien parempi hallinta houkuttavat nuoria tuottajia yhä enemmän myös tilayhtymiin ja osakeyhtiöihin. Pankit katsovat entistä tarkemmin tilojen talouslaskelmia, ja osaltaan sekin seuloo jatkajiksi sopivimmat. 

Jatkamishaluja saattaa taklata sekin, että jalostusasteen kasvu on heikentänyt tuottajien asemaa ruokaketjussa. 

– Tuottajat toimivat avointen markkinoiden ehdoilla ja globaalissa kilpailussa jatkuvassa hintapaineessa. He eivät voi vaikuttaa sen kummemmin tuotantopanosten hintaan kuin tuottajahintaan. Lääkkeeksi näkisin tuottajien kaupallisen yhteistoiminnan vahvistamisen kaikissa tuotantoketjuissa. Toki tuottajaorganisaatioiden ja osuuskuntien pyörittäminenkin vaatii tuottajilta aikaa ja osaamista.

"Pelin ratkaisee lopulta kuluttajien maksuhalukkuus." 

Jatkavilla maatiloilla punnitaan tarkkaan erilaisia strategiavaihtoehtoja: jatkaako ennallaan, kasvattaako tilakokoa, erikoistuako jatkojalostuksen, suoramyynnin tai luomun kautta vai monipuolistaako yritysrakennetta vaikkapa maatilamatkailuun tai urakointiin. 

– Kotieläintiloista suurin osa on valinnut suunnakseen tilakoon kasvattamisen. Kasvinviljelyssä jopa kolmannes on monipuolistanut yritysrakennettaan, mutta jatkojalostusta on vain 600 tilalla. Erikoistumalla pienempikin yritys voi pärjätä, mutta tiukat ruokaturvallisuusmääräykset tietävät kalliita investointeja ja nostavat hintoja. Pelin ratkaisee lopulta kuluttajien maksuhalukkuus, Niemi summaa maatilojen vaihtoehtoja.

Lue Atrian asiakas- ja sidosryhmälehti Hyvä Ruoka 2/2025.