Atria sai historiansa parhaat mainetulokset
Atrian maine jatkaa vahvaa nousuaan. Vuoden 2025 tutkimuksessa saatu arvosana oli yhtiön historian paras. Tuotteet ja palvelut ovat Atrian selvä vahvuus.
Uudessa mainetutkimuksessa kysyttiin suurelta yleisöltä elintarvikealan yritysten maineesta. Tutkimuksen mukaan Atrian maine on parantunut jo neljä vuotta peräkkäin ja nousi vuonna 2025 korkeammalle kuin koskaan.
Atrian mainelukema oli 3,66, kun se viime vuonna oli 3,59. Kasvu voi näyttää pieneltä, mutta Reputation and Trust Analyticsin tutkijoiden mukaan nousu on merkittävä.
Maineen eri osa-alueista korkeimmalle nousi tuotteet ja palvelut -luokka.
– Teemme johdonmukaista kehitys- ja vastuullisuustyötä koko yhteisessä ruokaketjussa pelloilta kuluttajien pöytiin. Sen ansiosta näemme myös maineemme parantuvan. Hyvä tulos on kaikkien atrialaisten ansiota, Atrian viestintä- ja IR-johtaja Hanne Kortesoja kiittää.
Maineen eri osa-alueista korkeimmalle nousi tuotteet ja palvelut -luokka, jonka arvosana myös nousi eniten viime vuodesta – 3,68:sta 3,86:een. Se onkin Atrian ehdoton vahvuus.
Hallinnossa, vuorovaikutuksessa ja vastuullisuudessa päästiin ennätyslukemiin. Vaikka vuorovaikutus jäi nipin napin hyvän arvosanan alle, se on keskivertoa parempi. Se on yleensäkin suurilla yrityksillä usein heikoimpien osa-alueiden joukossa.
Verrattuna elintarvikealaan yleisesti Atria on keskivertoa parempi kaikilla maineen osa-alueilla paitsi innovaatioissa. Niissä alan keskiarvoa nostavat lukuisat pienet yhtiöt, jotka mielletään ketteriksi ja innovatiivisiksi.

Hyvä maine näkyy sidosryhmien käyttäytymisessä
Hyvällä maineella on suora vaikutus sidosryhmien tukeen: luotetaanko yritykseen, suositeltaisiinko sitä, voisiko itse työskennellä yrityksessä, käyttäisikö sen tuotteita, olisiko yrityksen puolella vaikeilla hetkillä ja investoisiko yritykseen.
"Panostuksemme työntekijäkokemukseen heijastuvat mielikuvaamme ja tekevät meistä halutun työnantajan. "
Sidosryhmätuen lukema nousi 3,40:sta 3,50:aan. Selvimmin nousua oli työn hakemisessa: edellisvuoden 3,12:sta arvosana nousi 3,39:ään.
– Panostuksemme työntekijäkokemukseen heijastuvat mielikuvaamme ja tekevät meistä halutun työnantajan. Uskon, että tässä näkyy myös järjestelmällinen ja ympärivuotinen työnantajamielikuvaviestintämme.
Selvintä tuki on kuitenkin halukkuudessa käyttää Atrian tuotteita tai palveluita: edellisvuoden 3,86:sta luku nousi peräti 4,04:ään. Elintarvikeyhtiöille yli neljän arviot ovat erittäin harvinainen saavutus.
Sidosryhmien käyttäytymiseen eniten vaikuttavat maineen osa-alueet ovat innovaatiot ja vastuullisuus.
Kotimaisuus vahvimmin ihmisten mielessä
Atrian tunnettuus on hyvällä tasolla, ja ihmisten mieliin tulleista sanoista muodostuva sanapilvi on positiivinen. Ilmiselvien ruoka-, valmisruoka- ja liha-sanojen lisäksi esiin nousee vahvasti kotimaisuus. Se nousee selväksi ykköseksi myös vastauksissa avoimiin kysymyksiin.
– Olemme tuloksesta hyvin iloisia, sillä meille kotimaisuus ja kotimaisten tuottajien tukeminen on erityisen tärkeää. Kotimaisuus on yksi merkittävistä kilpailuvalteistamme.
Luottamus&Maine-tutkimus
Reputation and Trust Analyticsin (entinen T-media) kehittämä tutkimusmalli mittaa organisaation luottamusta ja mainetta.
Elintarvikealan tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 4.12.–18.12.2025. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 2 859 suomalaista. Atrian luvut perustuvat 202 vastaajan vastauksiin. Arviointiasteikko on 1–5.