Tuotepakkausten ruma ankanpoikanen
Pakkauskehityksessämme vaihdettiin teknologien vastuualueita vuonna 2022. Kuten tällaisissa tilanteissa tuppaa käymään, uudelle ihmiselle pukataan kaikki hiertävät asiat, joita ei siihen asti ole pystytty ratkaisemaan. Uuninkestävä kartonkinen rasia oli se kengässä hiertänyt kivi, joka minun uudelle työpöydälleni kipattiin.
Lähdin tutkimaan tapausta ja perinteiseen tapaan kirjoitin briiffin, jonka lähetin tavanomaisille tavarantoimittajillemme. Briiffissä määriteltiin tarpeet, jotka vuoan pitää täyttää.
Pakkaustoimittajien vastauksissa ei tullut juurikaan esiin uusia ideoita vuosien takaisiin ehdotelmiin verrattuna. Sitten mieleeni tuli yksi tavarantoimittajamme, kartonkialan tekijä, joka ei ole toimittanut meille niinkään rasioita, vaan esimerkiksi alumiinirasioiden kansia ja muovirasioiden pahvisia holkkeja. Pistin briiffin heille. Heidän ensimmäinen suunnitelmansa näytti paperilla siltä, että tilasin fyysiset mallivuoat meille.
"Päätin, että testataanpa näitä nyt naureskeluista huolimatta!"
Muistan, kun sain ensimmäiset näyterasiat. Pyörittelin niitä käsissäni. Samalla kuulin työkaverini naurahtavan ohi mennessään ja rasiat nähdessään. Pienen epäuskon vallassa päätin, että testataanpa näitä nyt naureskeluista huolimatta!
Kartonki kestää
Jo ensi yrittämällä rasia toimi hienosti tuotannossamme. Hienosäädettävää toki oli, mutta yllättävän vähän.
Siinä toteutuu kaikki tarvittava samassa paketissa: se kestää tuotannon vaativat valmistusprosessiolosuhteet ja on senkin jälkeen turvallinen käyttää kotona. Se kulkee ehjänä kuluttajalle ja on kierrätettävä.
"Näissä prosesseissa pakkaus joutuu aika koville."
Kaikenlaisia kippoja on olemassa, mutta harva kartonkinen rasia pysyy kuosissaan kulkiessaan ensin todella kuumien olosuhteiden kautta hyytävän kylmään jäähdytystunneliin. Näissä prosesseissa pakkaus joutuu aika koville, mutta tämä kesti nekin.
Lopullisessa perunavuokien pakkauksessa on kevyt muovikalvo ympärillä. Sen saa repäistyä kotona helposti auki. Ruoan voi pistää kipossaan mikroon tai air fryeriin, ja sen voi ottaa käsin pois, air fryeristä kylläkin pienen odottelun jälkeen. Kartonki eristää lämpöä. Kokeilepa samaa muoviastialla tai foliovuoalla, ja jo on palovammoja.
Nyt me sitten ollaan tällä naureskellulla kartonkivuoalla ScanStar-voittajia. Semmoinen tarina rumasta ankanpoikasesta joutseneksi. Sen pituinen se.