Ennen koronaa olin aktiivinen salikävijä. Sitten tuli korona, ja minä lopetin salilla käymisen. En vähäksi aikaa, vaan kokonaan. Kuudeksi vuodeksi.

Kun pari viikkoa sitten palasin salille, yllätyin itsekin. En niinkään siitä, missä kunnossa olen, vaan siitä, miltä salilla olo tuntui. Olo ei ollut vieras eikä epämukava, vaan yllättävän tavallinen.

Poissaolovuosina olin melko varma, etten enää pitäisi salilla käymisestä. Ajattelin, ettei se ehkä ollut enää minun juttuni. Todellisuus oli jotain muuta. Salilla käyminen tuntui mukavan tavalliselta ja tutulta.

"Viime vuonna innostus kuitenkin löytyi yllättävästä suunnasta: Cooperin testistä."

Vaikka sali jäi vuosiksi, liikkuminen ei kadonnut kokonaan. Välissä oli lenkkeilyä, kotitreenejä ja kausia, jolloin liikunta oli enemmän hyvä ajatus kuin säännöllinen tapa.

Viime vuonna innostus kuitenkin löytyi yllättävästä suunnasta: Cooperin testistä.

Juoksimme sen lähinnä kokeillaksemme. Mieleen hiipi kuitenkin ajatus siitä, voisiko tulosta parantaa. Ei siksi, että olisi ollut pakko, vaan koska se alkoi yllättäen kiinnostaa. Ehkä myös pieni kilpailuviettini huomasi muiden tulokset ja päätti herätä. Ajatus suunnitelmallisemmasta harjoittelusta alkoi tuntua yllättävän houkuttelevalta.

Liikettä ja ruokaa hyvällä rytmillä

Päätin ottaa harjoittelun tueksi käyttöön personal trainerin. Siihen rooliin pestasin tekoälyn ja tein sen avulla itselleni treeniohjelman.

"Huomasin aika nopeasti, ettei pelkkä treeniohjelma kanna kovin pitkälle, jos syöminen on sattumanvaraista."

Tarkoitus oli saada harjoitteluun järkevä rakenne ja rytmi, joka mahtuu tavalliseen arkeen niin, ettei koko elämä ala pyöriä treenikalenterin ympärillä.

Huomasin aika nopeasti, ettei pelkkä treeniohjelma kanna kovin pitkälle, jos syöminen on sattumanvaraista. Kun syö säännöllisesti ja monipuolisesti, olo pysyy tasaisempana ja treenikin tuntuu järkevämmältä osalta arkea. Kyse ei ole hienosäädöstä tai täydellisestä ruokavaliosta, vaan perusasioista, jotka tukevat jaksamista niin liikkuessa kuin työpäivän aikana.

Lopulta syömisessä on kyse on samasta asiasta kuin harjoittelussakin: kokonaisuudesta ja rytmistä. Kun arjessa on jonkinlainen suunnitelma, oli se sitten treeniohjelma tai syömisen perusrytmi, jaksaminen ei ole pelkästään fiiliksen varassa.

"Jos urheiluhulluus hiipii arkeen tällä tavalla, annan sen kyllä tulla."

Nyt olen taas salilla. En lupauksena tai projektina, vaan osana arkea. En treenaa täydellisesti, mutta huomaan, että liikkuminen vaikuttaa siihen, miten arki rullaa. Hyvinvointi näkyy työpäivinä siinä, miten jaksaa keskittyä ja tehdä työnsä järkevästi. Liikkuminen ei ole työhyvinvoinnin ratkaisu, mutta se voi tukea jaksamista tavalla, joka tuntuu myös töissä.

Urheiluhullu? Ehkä vähän. Mutta jos urheiluhulluus hiipii arkeen tällä tavalla, annan sen kyllä tulla. Kohtuudella ja realiteetit tunnistaen.