Ruokajärjestelmämme on murroksessa. Ruokaketjussa suurimmat muutospaineet kohtaa ruoantuotanto, mutta yksikään lenkki jalostuksesta kulutukseen ei pääse muutoksia karkuun.

Ruokaturva ja kestävyys nousevat arvoon arvaamattomaan geopoliittisten riskien kasvaessa ja ilmastonmuutoksen edetessä. 

– Suomessa on päästävä ruokajärjestelmään, joka on huoltovarma ja turvaa hyvän ravitsemuksen kriisioloissakin. Vastuullisuustiedottamista pitäisi korjata, jotta tietäisimme enemmän tuontiruoan vastuullisuusongelmista. Saisimme rajuja lukuja suomalaisen ruoan hyväksi. Emme ole vastuullisuudessa täydellisiä, mutta globaalisti katsoen olemme piikkipaikoilla, toteaa agroekologian emeritusprofessori Juha Helenius Helsingin yliopistosta. 

Heleniuksen mukaan ruoantuotannollamme menee kestävyyden vinkkelistä ihan kohtuullisesti, mutta jos haluamme, että tulevaisuudessakin on ruokaa, maataloudessa on pakko siirtyä kestävämpiin menetelmiin. 

– Tiloilla nojaudutaan yhä paljolti esimerkiksi tuotantovaiheessaan paljon saastuttaviin tuontilannoitteisiin. Kestävämpää olisi korvata ne palkokasvien biologisella typensidonnalla ja kierrätyslannoitteilla. Tässäkin on toki vielä ongelmansa, esimerkiksi isot leipomot ovat kieltäytyneet ostamastayhdyskuntajätteellä lannoitettuja viljatuotteita. Rehuteollisuudessa puolestaan voitaisiin lisätä elintarviketeollisuuden ja ketjun erilaisten sivuvirtojen hyödyntämistä. Hyvä esimerkki tästä on mallastamojen mäskien käyttö sian rehuissa. 

Kestävän järjestelmän kymmenen rastia 

Kiertotalous on vasta alkua Heleniuksen kestävän ja omavaraisen järjestelmän listassa. Yhtä oleellista on taata energiavarmuus bioenergian tuotannolla. 

"Äärirajoilla oleva tuottaja ei välttämättä jaksa panostaa kestäviin tuotantotapoihin."

Juha Helenius näkee ruoantuotannossamme kaksi kestävyyshuolta: keskittyneen elintarvikeketjun sekä viljelijöiden tilanteeen. 

– Toivoisin monipuolisempaa tuotantoa ja pienempiä tilakokoja. Äärirajoilla oleva tuottaja ei välttämättä jaksa panostaa kestäviin tuotantotapoihin. 

– Esimerkiksi koko elintarvikeketju voisi olla jakeluun asti bioenergiaomavarainen. Hiilineutraalius taas lähestyy hiilen sidonnalla ja päästöjen vähentämisellä. 

– Viljaketjun pitäisi ottaa paremmin koppia viljelyvarmuudesta, jossa oleellista on multavan ja viljavan maan ylläpito sekä kestävä käyttö. 

Häiriönsietokyvyn kannalta Helenius painottaa hajautetun elintarvikejalostuksen tärkeyttä. 

– Vihreä siirtymä ei toteudu, jos maaseutu unohdetaan. Huoltovarmuus on sitä ohuemmalla pohjalla, mitä keskittyneempää ruoantuotanto ja jakelu on. 

– Järjestelmästä on myös saatava taloudellisesti kannattava kaikille osallisille. Nythän maatilojen keskimääräinen kannattavuus huononee samalla, kun ketjun kokonaisliikevaihto kasvaa. 

"Tuontiruoka läikyttää tuotannon räikeääkin kestämättömyyttä Suomen rajojen yli, koska vastuullisuuskriteerimme eivät tavoita tuontimaita."  

Helenius nostaa esille myös sosiaalisen vastuullisuuden, eli kaikkien yhtäläisen oikeuden ravitsevaan ja kulttuuriin sopivaan ruokavalioon.

– Näkisin sen terveydenhuollon tavoin yhteiskunnan, en yksityisten avustusjärjestöjen tehtäväksi. Sanon myös usein, ettei laiteta lusikkaamme toisten riisikulhoon – ja viittaan sillä tuontiruokaan. Tuontiruoka läikyttää tuotannon räikeääkin kestämättömyyttä Suomen rajojen yli, koska vastuullisuuskriteerimme eivät tavoita tuontimaita. 

– Kotimaisuus on strategisesti merkittävää perusruoan tuotantomäärissä ja jalostuksessa, kriittisiä tuotantopanoksia unohtamatta. Täällä on hyvät luontaiset edellytykset tuottaa eläintuotteita, ja kyllä ruokavalioomme tulee kestävyysperustein sisältyä jatkossakin kotimaisia eläintuotteita. Ravitsemuksellisuuden ohella vastuullisuuteen liittyvä ruokaturvallisuus on meillä erittäin hyvällä tasolla koko ketjussa. Samaa voi sanoa myös eettisyydestä, sillä siinäkin ongelmat liittyvät lähinnä tuontiruokiin. Vastuulliset teot kannattaisi nostaa entistä reilummin esille. 

Kestävyys edellyttää ruoan tajua 

Helenius jatkaa jakamalla vastuullisuusvastuuta myös ruokapöytiin. 

– Kulutustavat heijastuvat hyvinvoinnin ja terveyden lisäksi maankäyttöön, kasvihuonepäästöihin ja muihin ympäristövaikutuksiin. Kuluttaja vaikuttaa ruokavalinnoillaan suoraan siihen, mihin ja millaisena ruoan ekosysteemijalanjälki muodostuu. 

Kuluttajien ruoantaju, eli ruoka-aineiden ekosysteemisen alkuperän ymmärtäminen, on Heleniuksen mielestä kestävyysmuutoksen edellytys. 

– Tarkoitan tällä kunnioitusta ja kiitollisuutta tuottajaa ja koko ketjua kohtaan. Se on perusta alkuperän ja paikallisuuden arvostamiselle, ruokakansalaisuudelle ja vastuullisuudelle. 

Kohti kestävää, terveellistä ja ilmastoneutraalia ruokajärjestelmää -projektin ohjelmajohtajanakin toiminut Helenius tuntee silkkaa mielihyvää oman ruokakorinsa kotimaisesta sisällöstä. 

– Viestitän näin ketjulle kiitoksen eettisestä ja ekologisesta tuotannosta. Ostan myös mielelläni naudanlihaa, täysin ylimitoitetusta ja pieleen menneestä metaanikeskustelusta välittämättä. Tunnen näin pitäväni osaltani yllä kotimaista huoltovarmuutta ja turvallisuutta, jota ei voi mitenkään ulkoistaa. 

Lue Atrian asiakas- ja sidosryhmälehti Hyvä Ruoka 2/2025.