Osinko on täsmäytyspäivänä 8.5.2007 omistajaluetteloon merkittyjen omistajien nostettavissa maksupäivästä 15.5.2007 alkaen arvo-osuustilille ilmoitetulta pankkitililtä. Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään osakepääoman korottamisesta yhdellä tai useammalla uusmerkinnällä siten, että uusmerkinnässä voidaan antaa enintään yhteensä 10.000.000 kappaletta yhtiön 1,70 euron nimellisarvoisia A-osakkeita. Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhdestä tai useammasta rahastokorotuksesta, joilla voidaan korottaa osakepääomaa enintään 850.000 eurolla. Yhtiökokous päätti, että valtuutukset ovat voimassa enintään viisi vuotta valtuutuspäätöksestä lukien. Hallituksen osakeantivaltuutus koskee sekä maksullista että maksutonta osakeantia. Osakeanti voi olla myös suunnattu, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy tai maksuttoman suunnatun annin ollessa kyseessä, yhtiön ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Maksutonta osakeantia koskevaa valtuutusta voidaan käyttää lähinnä ylimmän johdon osakepalkkiojärjestelmän toteuttamisen yhteydessä. Hallitus valtuutettiin päättämään kaikista osakeannin ehdoista, kuten siitä, kenellä on oikeus merkitä osakkeita sekä osakkeesta maksettavasta määrästä. Valtuutus on voimassa enintään viisi vuotta valtuutuspäätöksestä lukien. Yhtiökokous päätti valita uudelleen hallintoneuvoston erovuoroiset jäsenet Mika Asunmaa, Lassi-Antti Haarala, Juhani Herrala, Heikki Panula ja Ahti-Pekka Vornanen. Uusina hallintoneuvostoon valittiin Sinikka Ouramo (Raahe) ja Teuvo Mutanen (Polvijärvi). Tilintarkastajiksi valittiin jatkamaan KHT Pekka Loikkanen ja KHT Eero Suomela sekä varatilintarkastajiksi PricerwaterhouseCoopers Oy ja KHT Markku Tynjälä. ATRIA YHTYMÄ OYJ Matti Tikkakoski toimitusjohtaja JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.atria.fi
Pörssitiedotteet | 03.5.2007