Jo pitkään vireillä ollut uusi eläintenhyvinvointilaki kaatui viime hallituskaudella soten mukana. Lain valmistelun yhteydessä keskusteltiin melko vilkkaasti eläinten itseisarvosta. Laki on kuitenkin tulossa uudestaan valmisteluun ja eläinten itseisarvon esille tulo on nykyisellä hallituspohjalla vähintäänkin todennäköistä.

Tästä syystä asiaa on hyvä pohdiskella myös alkutuotannon ja muun eläintenpidon näkökulmasta. Käsite lienee voimakkaasti arvolatautunut ja useimmille hyvin epäselvä. Monelle tuottajalle se voi olla toisaalta itsestäänselvä osa päivittäistä eläintenhoitoa, mutta herättää samalla myös pelonsekaisia epäilyksiä oman elinkeinonsa puolesta.

Olen samalla tavoin ymmälläni eläinten itseisarvon äärellä. Toisaalta elämä on minulle itseisarvo. Se käyttäytyy hyvin itseisarvoisesti kaikkea tulevaa kärsimystä uhmaten: elämää syntyy mitä ankarimpiin oloihin, joissa suurin osa jälkeläisistä kuolee ennen sukukypsyyttä eikä ihmisten silmissä hyvin julmat toimintamallit, kuten omien jälkeläisten syönti ole mikään harvinaisuus. Luonto, eläimet ja niiden elämä on kaikessa käsittämättömyydessään minulle tärkeää. Niiden kasvattaminen on sekä elinkeino että elämäntapa itse kunkin arvoista riippuen.

Tuotannon onnistuminen on selvästi havaittavissa olevassa suhteessa tuottajan arvojen kanssa. Eläimistä välittävät tuottajat pärjäävät useimmiten myös taloudellisesti paremmin, kuin pelkästään taloudellisen hyödyn motivoivat kollegansa. Mukaan mahtuu toki poikkeuksiakin. Toisaalta eläinten itseisarvo herättää hämmennystä. Minun on vaikea käsittää, mitä sen kirjaamisesta lakiin tai sen perusteluihin voisi seurata.

Otin yhteyttä eläinoikeuteen perehtyneeseen ja eläinten perusoikeuksia ajavaan juristi Birgitta Wahlbergiin. Hänen mukaansa asian kirjaaminen lain perusteluihin olisi vain periaatteellinen kannanotto eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Lain tarkoitukseksi kirjattuna sillä olisi jo tiettyä, mutta melko vähäistä vaikutusta lain tulkinnassa. Eläinten itseisarvolla olisi hänen mukaansa varteenotettavaa merkitystä vasta yksityiskohtaisiin säädöksiin kirjattuna. Tällöinkin perustuslakiin kirjatut kansalaisten perusoikeudet ajaisivat erilaisissa eturistiriitatilanteissa eläinten edun yli. Eläinten oikeuksien kannalta itseisarvolla olisi Birgitan mukaan merkitystä vasta perustuslakiin kirjattuna. Tämän edistämiseksi Suomen eläinoikeusjuristit ry on laatinut ehdotuksen eläinten oikeuksien kirjaamisesta perustuslakiin.

Tuo ehdotus on hämmentävää luettavaa. Se on huolella laadittu, asiallinen, selkeä ja ehjä kokonaisuus. Ehdotuksen mukaan eläinten perusoikeuksia pitää tulkita kokonaisuutena, mikä antaisi oikeudellisia työkaluja ratkaista eturistitilanteita tehokkaammin ja kunnioittavimmin kuin nykyään. Toteutuessaan se rajoittaisi eläintenpitoa valtavasti ja uhkaisi kaikkien kotieläimiemme mahdollisuuksia elää, koska moni eläintenpitotapa ei olisi ehdotuksen puitteissa perusteltavissa: ”Eläimellä on oikeus elämään sekä oikeus luonnolliseen käyttäytymiseen ja oikeus saada perustarpeensa tyydytetyiksi… Eläinten perusoikeuksia voidaan rajoittaa vain silloin, jos se on välttämätöntä ihmisten tai eläinten perusoikeuksien turvaamiseksi. Rajoituksia säädettäessä on kunnioitettava kyseisten oikeuksien keskeistä sisältöä.”

Suomen eläinoikeusjuristien ehdotus lähtee eläinoikeusaatteelliselta ja hyvinvointitieteelliseltä pohjalta. Se unohtaa kotieläinten ja ihmisen välisen symbioottisen suhteen 1000-vuotisen taustan ja käytännön realiteetit. Eläimet ovat sopeutuneet aikojen saatossa ihmisen hoitoon, vaikka siihen liittyy väistämättä erilaisia kompromisseja. Useimmilla käytännön valinnoilla on sekä eläinten hyvinvointia edistäviä, että sitä mahdollisesti heikentäviä seuraamuksia. Esimerkiksi nautojen hyvinvointia monelta osin suosivat kuivikepohjaratkaisut lisäävät niiden likaantumisriskiä ja koirien hyvinvointi on niiden lajityypillisten käyttäytymismahdollisuuksien osalta heikentynyt kovin Veikko Huovisen romaanissaan kuvaamien Kylän koirien oloista. Niin tuotantoeläinten kuin lemmikkienkin pito ja niiden elämä ylipäätään voi muuttua käytännössä mahdottomaksi, jos eläinten eri oikeudet säädetään niin ehdottomiksi, että niistä voidaan poiketa vain välttämättömyysperiaatteen mukaisesti. Resurssimme loppuvat valitettavasti kesken, minkä seurauksena ilmeisen hyvää tarkoittava ehdotus eläinten perusoikeuksista riistääkin käytännössä niistä suurimmalta osalta mahdollisuuden elämään.

Niin tuotantoeläinten kuin lemmikkienkin pito ja niiden elämä ylipäätään voi muuttua käytännössä mahdottomaksi, jos eläinten eri oikeudet säädetään niin ehdottomiksi, että niistä voidaan poiketa vain välttämättömyysperiaatteen mukaisesti.

Ehdotuksen kanssa on helppo olla samaa mieltä siitä, että vastuu eläintenhyvinvoinnista on meillä kaikilla. Sitä ei pidä sälyttää pelkän harmaan teollisuuden tai tuottajien niskaan. Tällä hetkellä kansalaiset ovat toki huolissaan eläimistä sekä ilmastonmuutoksesta ja into erilaisiin rajoituksiin on suurta, mutta varsinaista halua osallistua paremmasta eläinten hyvinvoinnista tai kestävästä elintarviketuotannosta aiheutuviin kustannuksiin ei ole juuri nähtävissä.

Tällä hetkellä kansalaiset ovat toki huolissaan eläimistä sekä ilmastonmuutoksesta ja into erilaisiin rajoituksiin on suurta, mutta varsinaista halua osallistua paremmasta eläinten hyvinvoinnista tai kestävästä elintarviketuotannosta aiheutuviin kustannuksiin ei ole juuri nähtävissä.

Eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi on tärkeä ymmärtää, että kotieläinten pitoon sisältyy eläinten kannalta katsottuna väistämättä sekä hyötyjä että haittoja. Eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi eläimet, tuottajat, teollisuus, kauppa, kuluttajat ja koko yhteiskunta pitäisi saada samaan veneeseen. Eläinten hyvinvointia onnistuneesti parantaneille tuottajille pitäisi pystyä maksamaan lisähintaa, joka pitäisi saada ulosmitattua markkinoilta tai hyvinvointikorvauksia tulisi kehittää niin, että ne palkitsevat myös toteumasta eivätkä vain panoksista. Pelkillä olosuhteiden ja tuotantotapojen rajoituksilla eläinten hyvinvointia, saati koko ruoantuotannon kestävyyttä ei ratkaista. Vaarana on lähinnä se, että suomalaiset siirtyvät kuluttamaan entistä alempien standardien puitteissa tuotettua lihaa tai muuta ruokaa. Kovin korkealentoisten tavoitteiden sijaan olisi hyvä aloittaa säätely esimerkiksi siitä, ettei Suomessa saisi myydä säädöstemme vastaisesti tuotettua lihaa. Eläinten hyvinvointia olisi paras ohjata markkina-alueet kattavilla säädöksillä ja ne pitäisi saada kattamaan kulutusta siinä missä eläintenpitoakin.

Kovin korkealentoisten tavoitteiden sijaan olisi hyvä aloittaa säätely esimerkiksi siitä, ettei Suomessa saisi myydä säädöstemme vastaisesti tuotettua lihaa.

Tulevan eläinten hyvinvointilain hiomisessa on syytä olla tarkkana, ettei siihen epäselvästi määriteltävä eläinten itseisarvo lakaise epähuomiossa kotieläimiä olemattomiin. Eläinten hyvinvoinnistahan on turha puhua, jos kotieläimiä ei enää ole. En ymmärrä lainkaan, miksei useilla eri tiloilla tapaamilleni tyytyväisen näköisille eläimille pitäisi antaa mahdollisuus lyhyeen elämäänsä siinä missä meille muillekin. Niin haluttaessa itseisarvo on syytä määritellä lakiin siten, että se mahdollistaa kotieläinten pidon myös tulevaisuudessa esimerkiksi seuraavassa muodossa: ”Eläimellä on itseisarvo, joka tulee ottaa huomioon kaikessa vuorovaikutuksessa eläinten kanssa. Eläinten lajityypilliset tarpeet ja ominaisuudet huomioivaa kotieläinten pitoa tulee edistää. Eläimille aiheutuvat haitat on minimoitava eläimiä hyödynnettäessä niin elintarviketuotannossa kuin lemmikkinäkin pidettäessä sekä eläimien ihmisille aiheuttamia haittoja torjuttaessa.”