Atria.com logo

Joulupöytä uusiksi ja paluu perinteiden äärelle

07.12.2023

Pikkupoikana jouluaterialla lautaseni täyttyi lähinnä peruna- ja lanttulaatikosta, jotka toki ovat lemppareitani edelleen. Hieman vanhempana joulun merkitys kokonaisuutena alkoi muuttua ja lautasellekin ilmaantui laajempi valikoima joulupöydän antimia. Kokiksi valmistuttuani päätin innokkaana, että meidän perheemme joulupöytä laitetaan täysin uusiksi, ja modernisoidaan koko menu. Ilmoitin toki itse myös kokkaavani kokonaisuuden, joten muutos oli suhteellisen helppo ajaa läpi.

Vuosien saatossa onkin perinteisen kinkun sijaan paisteltu niin villisikaa, poroa kuin lampaanviuluakin. Kalavalikoimakin kävi läpi monenlaisia valmistustekniikoita, esillelaittoja ja makuja. Jälkiruokavalikoima laajeni hetkittäin niin suureksi, että sille katettiin oma pöytä.

Perinteisiinkin voi mielestäni tuoda sopivasti pientä twistiä, ja onnistuessaanhan uudet versiot sulautuvat pöydän antimiin kuin olisivat siellä aina olleetkin.

Sittemmin olen pikkuhiljaa palannut selkeästi perinteisempään joulunviettoon myös ruokien osalta. Jos perheenjäseniltä kysytään, ääripäästä ääripäähän, mutta ehkä niin ei kuitenkaan aivan ole. Perinteisiinkin voi mielestäni tuoda sopivasti pientä twistiä, ja onnistuessaanhan uudet versiot sulautuvat pöydän antimiin kuin olisivat siellä aina olleetkin.

Miltä kuulostaisi esimerkiksi kalapöydän lisäkkeeksi wasabimajoneesi? Mietin myös pitkään, miksi emme käytä palsternakkaa laatikoihin, kunnes kokeilin ja totesin sen taivaalliseksi. Jouluruokien makumaailma on niin laaja pitäen sisällään suolaisen, kirpeän ja makean lisäksi mausteita inkivääristä kaneliin ja pippuriin, että uusia juttuja voi kokeilla rohkeasti.

​​​​​​​​​​​​​

On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että vaikka joulupöytämme saattaa olla runsas, emme halua heittää mitään hukkaan. Kinkusta kun jää melkein väkisinkin osa syömättä, ja keitinperunan menekkiä on vaikea arvioida. Näistä kahdesta kääntyykin pyhien loppupäähän esimerkiksi maukas ja paahteinen massaman curry.

Reseptivinkkini joulupöytään possun kaveriksi tai jälkiruokaherkkujen kanssa:

Karamellisoidut viikunat

Ainesosat:

  • koosta riippuen 4–8 tuoretta viikunaa
  • 4–5 rkl sokeria
  • 3 dl portviiniä tai hehkuviiniä
  • 2 kanelitankoa
  • 10 g tuoretta inkivääriä
  • 2 laakerinlehteä
  • 2 tähtianista
  • yhden appelsiinin kuori ja mehu

Valmistus:

  • Laita sokeri kuivaan kattilaan ja hellalle, joka ei ole täysillä. Anna sokerin ensin sulaa, ja kääntele kattilaa, kunnes sokeri alkaa karamellisoitua kauniin ruskeaksi. Kääntele kattilaa koko ajan, jotta sokeri ei pala.
  • Ota kattila sivuun ja kaada sokerin päälle viini, joka possahtaa kuuman sokerin kanssa, joten älä polta itseäsi.
  • Aseta kattila takaisin hellalle, lisää mausteet, pilkottu inkivääri sekä appelsiinin raastettu kuori ja puristettu mehu. Keitä lientä, kunnes karamelli on sulanut ja seos alkaa hieman kuplia ja muistuttaa ohutta siirappia.
  • Lohko viikunat 2–4 osaan, kaada liemi tuoreiden viikunoiden päälle ja aseta jäähtymään odottamaan tarjoilua.
  • Valuta viikunat ja ota liemi talteen, jotta voit maustaa sillä esimerkiksi kermavaahdon tai mascarponen jälkiruokapöytään.

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Kasper Sjöholm

Kasper työskentelee kehityspäällikkönä Atrian Foodservicessä. Hän haluaa työnsä tuovan merkityksellisyyttä elämäänsä ja kokeekin Atrialla saavansa vaikuttaa kuluttajien mahdollisuuksiin valita päivittäin maistuvaa ja terveellistä ruokaa lautaselleen.

Kasper haluaa kehityspäällikön roolissaan toteuttaa ja vahvistaa kollegoidensa ja Atrian asiakkaiden mielikuvaa tiimistä, jonka puoleen on helppo ja miellyttävä kääntyä ja jolta saa apua ja ratkaisuja.

Hänen mielestään ruoka on yksi elämän suurimpia nautintoja ja meidän tulisi sallia itsellemme päivittäin hetki olla todella läsnä kun ruokailemme aistien ruoan tuoksut, ulkonäön, maut sekä tekstuurin rapeudesta mehevään. Hyvän ruoan äärelle keskittyessä on vaikea olla hymyilemättä.

Kasper nauttii fyysisistä haasteista, ja hänen vapaa-aikansa kuluu kilpaurheillen triathlonissa Ironman-matkoilla. Niiden haastavuudesta hän palautuu luonnossa.

Kasper ei ole koskaan ajatellut jonkin ruokakulttuurin olevan muiden yläpuolella, ja hänen kokkaamisessaan näkyykin vivahteita niin Aasiasta kuin Lähi-Idästäkin, vaikka ydin onkin laadukkaissa kotimaisissa raaka-aineissa.

Lue kirjoittajan muita blogeja