Atria.com logo

Atrian makulähettiläs Vallu Lukka on myös tosielämässä hyvän ruoan ystävä.

Vallu Lukka on monitaituri, joka tunnetaan ennen kaikkea laulajana ja näyttelijänä mutta myös runopoikana ja säveltäjänä. Heinola on Lukalle elämää suurempi valinta: nuorena hän asettui vaimonsa kanssa molempien kotipaikkakunnalle, jossa isovanhemmat ovat lähellä. Näin pöydän ääressä on ollut aina paljon syöjiä.

– Olen viiden lapsen isä, ja iso perhe pitää minut Heinolassa. Työt ovat muualla – nelostie on tullut tutuksi, Lukka toteaa.

"Olen etsinyt sävellettäväksi elämänmyönteisiä tekstejä." 

Kotiseuturakkaus selittänee osaltaan Lukan intohimoa suomalaiseen runouteen ja Uuno Kailakseen. Lukalla ja Kailaalla on yhteinen kotipitäjä, joten on luontevaa, että Lukka on tarttunut Kailaan runoihin ja julkaissut kaksi levyllistä niihin säveltämäänsä musiikkia.

– Kailasta ei tunneta Suomessa kovin laajasti. Hänen elämänsä oli traaginen, mutta näen teksteissä myös paljon valoa. Olen etsinyt sävellettäväksi elämänmyönteisiä tekstejä, Lukka kertoo.

Lukan päätyö on laulu ja soitto. Hän on Groove President -yhtyeen perustajajäsen ja keikkailee niin bändin kanssa kuin soolonakin. Innostus teatterimusiikkiin vei hänet opiskelemaan musiikkitaiteen maisteriksi. Hän on myös taiteen tutkimuksen maisteri ja opiskellut laulamista yksityisesti New Yorkissa.

– Viimeksi olen ollut mukana We Will Rock You -tuotannossa.

Pandemia-aika teki hänestä opettajan, sillä hänen kärsivällisyytensä ei riittänyt odottelemaan, koska maailma palautuu ennalleen. Samaan aikaan osui sittemmin mullistavaksi osoittautunut koekuvaus. Kotistudiolla syntyi jouluaaton aattona self-tape vastauksena Atrian kutsuun, ja koekuvauksista Lukka päätyi ensimmäiseen Hyvä ruoka, parempi mieli -mainokseensa. Lukka pitää yhteistyötä onnenpotkuna.

– TV on yhä ainakin tietyn sukupolven piirissä vahva väline. Mainokset pyörivät myös sosiaalisessa mediassa. Vanhemmat sukulaiset sanovat, että kiva kun käyt tervehtimässä; he kuulemma juttelevat minulle ruudun äärellä, Lukka naurahtaa.

"Ruoka on leirinuotio, jonka äärelle kokoonnutaan. Uskon vilpittömästi ajatukseen, että perhe, joka syö yhdessä, pysyy yhdessä. Perheessämme pyhitämme ruokailun kattamalla kauniisti ja syömällä yhdessä." 

Lukka ja Atria ovat tulleet toisilleen tutuiksi muutenkin, sillä suurelle yleisölle näkyvien mainosten lisäksi hän on kuvannut muutakin materiaalia Atrialle. Mainos-filmien salaisuutena hän pitää käsikirjoitusosaamista ja mestarillista tiimiä.

– Kaikki tehdään pieteetillä. On huikeaa, kuinka monta päivää ja ihmistä tarvitaan, että saadaan 30 sekunnin mainos tehtyä. Ohjaaja Johannes Salosen tapa käsitellä ihmisiä on lämmin ja kannustava.

– Atrian mainosfilmeissä on usein kyse siitä, että on perhe ja suku, joka syö yhdessä. Ruoka on leirinuotio, jonka äärelle kokoonnutaan. Uskon vilpittömästi ajatukseen, että perhe, joka syö yhdessä, pysyy yhdessä. Perheessämme pyhitämme ruokailun kattamalla kauniisti ja syömällä yhdessä, Lukka summaa.

Hän tunnustautuu keittiössä hifistelijäksi.

– Uskon hyviin raaka-aineisiin. Meillä syödään itse tehtyä ruokaa, hän kertoo.

Kymmenisen vuotta sitten Lukka opiskeli netissä, miten kylmäfermentoitu pizzataikina tehdään. Hän halusi viedä jalat alta perheeltään. Kun taidot karttuivat, grilli alkoi pysyä 500-asteisena ja pohjasta tuli rapea. Uudenvuoden juhliin intohimoinen ravustaja pakastaa itse pyydetyt ravut.

Vallu Lukka

• laulaja, muusikko, näyttelijä

• lukuisat roolit musikaaleissa

• kaksi soololevyä

• Atrian makulähettiläs 

 

Lue myös: Tarina suomalaisen ruoan puolesta 

Lue Hyvä Ruoka 1/2024 asiakas-ja sidosryhmälehti täältä 

Jaa

Takaisin uutishuoneeseen