Vähemmän fosforia vesistöihin
Maatalouden ravinnekuormituksen vähentäminen on tärkeää vesistöjen rehevöitymisen hillitsemiseksi. Yksi keino vähentää vesistöihin päätyvien ravinteiden määrää on rehujen kehittäminen.
Fosforia päätyy pelloille ja niiltä vesistöihin keinolannoitteista ja eläinten lannasta. Lannassa on fosforia sitä enemmän, mitä suurempi osa rehujen fosforista on muodossa, joka ei sula eläimen ruoansulatuksessa ja tule eläimen käyttöön. Rehujen kehittäminen niin, että eläin pystyy hyödyntämään mahdollisimman suuren osan rehuraaka-aineiden fosforista, vähentää ravinnekuormitusta.
Rehuihin lisättävän fosforin vähentäminen onkin ollut yksi A-Rehun rehukehityksen painopiste. Ja tulosta on syntynyt.
– Fosforia lisätään sikojen rehuihin 44 prosenttia ja broilerien rehuihin 80 prosenttia vähemmän kuin viisi vuotta sitten, A-Rehun siipikarjarehujen kehityspäällikkö Anne Rauhala kertoo.
A-Rehun rehuihin lisäämän fosforin määrä on laskenut 63 prosenttia vuoteen 2016 verrattuna. Se tarkoittaa sataa tonnia kuukaudessa.
Tutkimusta ja rehukehitystä
Se, mikä näkyy lannan pienempinä fosforipitoisuuksina, on vaatinut paljon tutkimusta ja rehujen kehitystyötä.
– Tutkimuslaitokset ovat tehneet Suomessa ja maailmalla pitkään töitä rehujen sulavuuden parissa. Meillä on tutkittua tietoa, johon nojata, A-Rehun sikarehujen kehityspäällikkö Kimmo Kytölä sanoo.
Atria on ollut kumppanina tai rahoittajana Luonnonvarakeskus Luken Fosikana- ja SiFos-hankkeissa. Niissä on keskitytty rehujen sulavuuteen, ja niistä saatua tietoa on käytetty ruokinnan optimointiin.
Myös tuottajien ja neuvojien rooli on suuri. Eläimiä tarkkailemalla nähdään, ettei niillä ole oireita fosforin puutteesta. Se on tärkeintä.
Enemmän viljojen fosforia käyttöön
Kuten usein, myös rahalla on ollut merkitystä. Fosforin hinta kävi merkittävän korkealla parikymmentä vuotta sitten. Se kannusti rehuvalmistajia etsimään keinoja, joilla fosforia tarvitsisi lisätä rehuihin vähemmän.
Ratkaisu on rehuihin lisättävä fytaasientsyymi, jota A-Rehu on käyttänyt rehuissa jo lähes 20 vuotta.
– Fosfori on kasveissa sitoutuneena fytiinihappoon. Se ei hajoa sian ja siipikarjan ruoansulatuksessa. Fytaasientsyymi irrottaa fosforin fytiinihaposta eläimelle käyttökelpoiseen muotoon, Rauhala selittää.
Kun fytaasia lisätään rehuihin, niiden raaka-aineena käytettyjen viljojen fosfori saadaan paremmin eläimen käyttöön.
– Fytaasia on tutkittu jo 90-luvulla, mutta vielä viime vuosinakin sitä on onnistuttu kehittämään merkittävästi. Nyt sillä saadaan paljon enemmän viljan fosforia eläimen käyttöön, ja se kestää lämpökäsittelyn, jota rehujen valmistus vaatii, Kytölä kertoo.
Atrialaisessa ketjussa erityistä on se, että sen alkupiste on rehujen valmistuksessa saakka. Silloin ketjussa voi vaikuttaa pieniinkin yksityiskohtiin, joilla voi olla suuri merkitys vaikkapa vesistöjen kannalta.
Ravinnekuormitus tarkoittaa vesistöihin päätyvää typpeä ja fosforia. Ravinteita on peltomaassa, ja niitä lisätään sinne eläinten lantana ja keinolannoitteina. Tavoitteena on, että pellossa on sopivasti ravinteita kasvien käyttöön. Ravinteet, joita kasvi ei pysty käyttämään, voivat huuhtoutua sade- ja sulamisvesien ja niiden irrottaman maa-aineksen mukana vesistöihin. Se aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä ja näkyy esimerkiksi sinilevälauttoina kesähelteillä.