ATRIA YHTYMÄ OYJ:N YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 11.11.2003 Atria Yhtymä Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua koolle ylimääräisen yhtiökokouksen 11.11.2003 päättämään osakepääoman korottamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeuteen perustuvalla uusmerkinnällä. Osakeannilla on tarkoitus kerätä enintään 26,4 milj. euroa omaa pääomaa. Osakeannilla hankittavat varat käytetään pääasiassa konsernin kansainvälistymisen edellyttämään pääomarakenteen vahvistamiseen ja kansainvälistymiseen liittyvien investointien rahoittamiseen. ATRIA YHTYMÄ OYJ Seppo Paatelainen toimitusjohtaja JAKELU Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet LIITE: YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Yhtymä Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 11. marraskuuta 2003 alkaen klo 14.00 Kuopiossa yhtiön konttoritiloissa, osoitteessa Ankkuritie 2, Kuopio. Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen 5 §:n muuttamiseksi. Yhtiöjärjestyksen 5 §:ää muutetaan siten, että A-sarjan osakkeita voi olla vähintään 6.200.000 kappaletta ja enintään 20.000.000 kappaletta. 2. Hallituksen ehdotus yhtiön osakepääoman korottamiseksi uusmerkinnällä vähintään 1,70 eurolla ja enintään 8.964.409,40 eurolla laskemalla liikkeeseen vähintään yksi (1) ja enintään 5.273.182 uutta A-osaketta. Osakkeenomistajalla, joka on täsmäytyspäivänä 14.11.2003 merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön omistajaluetteloon tai sillä, jolle osakkeenomistajan merkintäoikeus on siirtynyt, on oikeus merkitä jokaista kolmea (3) A- tai KII-osaketta kohden yksi (1) uusi A-osake 5,00 euron hintaan osakkeelta. Osakkeenomistaja, joka on täsmäytyspäivänä 14.11.2003 merkitty yhtiön omistajaluetteloon ja joka on käyttänyt ensisijaista merkintäetuoikeuttaan, voi toissijaisen merkintäetuoikeuden perusteella merkitä uusia osakkeita, joita ei ole merkitty ensisijaisen merkintäetuoikeuden perusteella, 5,00 euron hintaan osakkeelta. Mikäli osakkeenomistaja haluaa merkitä osakkeita toissijaisessa merkinnässä, hänen on ilmoitettava ensisijaista merkintää tehdessään se määrä uusia osakkeita, jonka osakkeenomistaja haluaa merkitä toissijaisen merkintäetuoikeutensa perusteella. Ylimerkintätilanteessa uudet osakkeet jaetaan niitä merkinneiden osakkeenomistajien kesken heidän täsmäytyspäivän mukaisen osakeomistuksensa suhteessa. Yhtiön hallituksella on oikeus päättää, kenellä on oikeus merkitä ne osakkeet, joiden osalta osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta ei ole käytetty. Hallituksen päätöksen perusteella tapahtuva merkintä tehdään samaan merkintähintaan kuin osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden perusteella tehdyt merkinnät ja merkintä on tehtävä ja osakkeet maksettava viimeistään 19.12.2003. Merkintäaika osakkeenomistajien ensi- ja toissijaisen merkintäetuoikeuden perusteella alkaa 19.11.2003 ja päättyy 12.12.2003. Merkintäpaikkoina toimivat Osuuspankkien ja Okopankki Oyj:n arvopaperikonttorit. Osakkeiden merkintähinta on maksettava kokonaisuudessaan osakkeita merkittäessä. Osakeannissa merkityt osakkeet oikeuttavat täyteen osinkoon 1.1.2003 alkaneelta tilikaudelta lukien. Osakkeet tuottavat muut oikeudet Yhtiössä osakepääoman korottamisen rekisteröinnistä lukien. Hallituksen ehdotukset liitteineen ja osakeyhtiölain 4 luvun 4 a §:ssä mainitut asiakirjat ovat osakkeenomistajien nähtävänä 4. marraskuuta 2003 alkaen yhtiön konttorissa Seinäjoella, osoite Vaasantie 1, Seinäjoki, sekä yhtiön konttorissa Kuopiossa, osoite Ankkuritie 2, Kuopio. Jäljennökset mainituista asiakirjoista lähetetään osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää. Osallistuminen ja ilmoittautuminen yhtiökokoukseen Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on viimeistään 31.10.2003 merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon, ellei laista muuta johdu. Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään perjantaina 4.11.2003 klo 16.00. Ilmoittautuminen voi tapahtua kirjeitse yhtiön konttoriin osoitteeseen PL 900, 60060 ATRIA, tai puhelimitse (06) 416 8306 /Liisa Liukku, mainittuun määräaikaan mennessä. Kirjeen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ilmoittautumispaikkaan ilmoittautumisajan kuluessa. ATRIA YHTYMÄ OYJ Hallitus
Pörssitiedotteet | 22.10.2003