Suomalaisen elintarvikeketjun tulevaisuuden varmistamisessa kotimainen omistajuus on ehdoton edellytys. Useita elintarvikealan toimijoita ja sen mukana päätöksentekoa on jo siirtynyt ulkomaiseen omistukseen, eikä tästä kehityksestä ole erityisen hyviä kokemuksia.

Suomalaisen talouselämän ja samalla koko yhteiskunnan pulmana muiden joukossa ovat omistamiseen liittyvät kysymykset. Välillä tuntuu, etteivät suomalaiset uskalla tai osaa omistaa – osingot ja voitot yrityskaupoista kyllä maittavat – ja riskinottoa firman eteenpäinviemisessä pelätään. Yhteiskunta ja lainsäätäjä puolestaan ovat epävarmoja eletäänkö markkina- vai suunnitelmataloutta, ja hoitaa epävarmuuttaan säätelyn ja ohjauksen tulvalla.

Minkä tahansa yrityksen pitkäikäisyyden ja kehittymisen ehtona on pitkäkestoinen, vakaa omistajuus. Yritysten ja liiketoiminnan kehittämisessä korostetaan johtamisosaamista ja kykyä johtaa, mutta omistamisen osaamisesta ei niinkään puhuta, vaikka mielestäni pitäisi.

Yrityksen omistajat ovat nimittäin viime kädessä se taho, joka päättää yrityksen kannalta isoimmista asioista. Se tekee päätökset, missä ollaan mukana ja missä ei. Pääomahuolto on omistajien vastuulla ja tietenkin myös tulostavoitteiden asettaminen kuuluu omistajille.

Yrityksen kannalta kasvollinen, konkreettinen omistaja on erinomainen asia. On tiedossa kenen käsissä firma on. Atria on tässä suhteessa hyvässä tilanteessa. Sen omistajuus on vakaissa kotimaisissa käsissä ja näin ollen keskeisten omistajien ajallinen näkökulma yhtiön menestyksen varmistamiseen on ääretön – sukupolvelta toiselle –, mutta toisaalta myös terveen kärsimätön tuloksellisuuden suhteen.

Pitkäjänteiseen omistajuuteen kuuluu myös yrityskulttuurin ja tässä tapauksessa atrialaisuuden rakentaminen. Kyse ei ole julistuksista tai multiamediashowsta. Kyse on siitä ajattelu- ja elämäntavasta, jolla omistajat omistukseensa suhtautuvat. Toki yrityksen henkilöstöllä on valtava merkitys atrialaisuuden kehittymisessä, mutta tänäkin päivänä atrialaisen perusjuurevuuden vankka perusta lepää suomalaisessa maaseudussa ja siellä työtään tekevien ihmisten tavassa ajatella ja toimia.

Viime kädessä vain suomalainen omistaja ottaa vastuun kotimaisen elintarvikeketjun kokonaisvaltaisesta kehityksestä.