Atria.com logo

Hurmaava hapankorppuleivitys

13.7.2017
Henkilöstö

Vuoden ensimmäinen Arvostele mun piperrys -tapahtuma oli menestys. Arvostele mun -tapahtumia on järjestetty jo yhteensä 14. Nimensä mukaisesti tapahtuma on jalostettu telkkarista tutun Arvostele mun illallinen -ohjelman mukaiseksi työkavereiden mittelöksi. Tapahtumat ovat olleet paitsi maistuvia myös viihdyttäviä, kekseliäitä sekä aina emäntänsä näköisiä.

Suunnitteluvaihe on tämän vuoden kisan osalta jo kaikilla takana päin, enää tarvitsee omalta osaltaan toteuttaa ja nauttia matkasta. Tuotekehityksen Emma-Kaisa Yli-Karjanmaa aloitti tämän vuoden Piperrys -kierroksen. Odotusarvo Perhon kokkikoulun ja Atrian 100 Nuorta Kokkia -koulutusohjelman kasvatin luomuksille, vieläpä kategoriassa piperrys, oli korkealla.

Kunnianhimo ja ammattiylpeys ovat myös niitä ominaisuuksia, joita voi tämän illan emännän nimeen vahvasti liittää. Emma-Kaisan mukaan idea lähti purkautumaan, kun hän oivalsi, ettei kisaa todellakaan kannata ottaa liian vakavasti. Konsepti antoi mahdollisuuden tehdä oikeastaan ihan mitä tahansa.

Emma-Kaisa muistuttaakin, että täytyy uskoa oman yrityksen tuotteisiin ja olla ylpeä siitä, mitä tekee. Valmisruokatuotteiden ei tarvitse olla vain arkiruokailua. Illallisellaan hän halusi näyttää, miten valmisruoastakin voi loihtia fine dining -ruokaa.

Valmisruokatuotteiden ei tarvitse olla vain arkiruokailua.

Kun illallisen teeman suhteen oli iso linjaus tehty, alkoi yksityiskohtiin keskittyminen. Tuotekehityksen puolelta tuttua on, että hyvä idea kaipaa sparrausta ja idea jalostuu, kun siitä keskustellaan.

Esimerkiksi pääruoaksi valitusta maksalaatikosta piti aluksi stanssata sylinteri, jossa on yrttikoristeita päällä.

Pakkauskehityksen puolelta työkaverit olivat kuitenkin huomauttaneet, että hyvässä annoksessa on aina jotain rapeaa. Rapeus-elementiksi keksittiin tehdä maksalaatikolle leivitys. Ideoinnin lopputuloksena pääruoaksi syntyi siis tummalla hapankorpulla leivitetty maksalaatikkopallo yrttikoristein, tädin valmistaman puolukkahillokkeen kera.

Uutta luodessa on luonnollista se, että ideaa kohtaan kohdistuu erilaisia epäilyjä ja ulkopuolista painetta. Onneksi Emma-Kaisalla pysyy pää kylmänä ja luotto ideoidensa kantavuuteen.

 

 

Alkuruoan kohdalla vierailla ei ollut vielä aavistustakaan teemasta, koska Atrian Samettinen Kurpitsakeitto oli naamioitu upealla kattauksella, maitovaahdolla ja timjami-koristeilla sekä kuohuviinillä kaikkia aisteja hiveleväksi nautinnoksi.
Vieraat hurmattiin viimeistään siinä vaiheessa, kun pääruoka tarjoiltiin ja yllätys hapankorppukuoren alta paljastui.

Vähäiseksi makunautinnoksi ei jäänyt myöskään jälkiruoka, jonka idean alkulähteenä oli ollut Crepes Suzette. Atrian ohukaiset oli paistettu voissa ja koristeltu tomusokerilla, niiden kera tarjoiltiin emännän itse valmistamaa sitrusjäätelöä sekä sitrussalaattia, rapeusekstraa annokseen tuli paahdetuista valkosuklaahipuista.

Odotusarvo suoritusta kohtaan oli korkealla, mutta odotukset ylitettiin silti! Kovia kisasuorituksia on toki tässä kilpailussa odotettavissa muitakin, mutta ainakin rima on asetettu riittävän korkealle – ja mikä parasta, Atrian valmisruoat olivat ja ovat tulevaisuudessa pääkomponentteina.

Arvostele mun -tapahtuma on atrialaisten leikkimielinen kisailu ruoanlaiton ja siihen liittyvän tapahtuman ympärillä. Tämän vuoden teemana on piperrys. Kilpailun sääntöihin kuuluu, että jokainen viidestä osallistujasta saa saman verran aikaa suunnitteluun. Oman työnantajan valmistama tuote pitää olla osana menua. Toteutus on vapaa – se voi olla illallinen, brunssi, aamiainen, tai esimerkiksi eväsretki. Kisassa arvostellaan valmistettavien tuotteiden ulkonäkö, maku sekä kokonaisuuteen liittyvä tarina asteikolla 1–6.

 

Edellisvuoden tapahtuma:
www.atria.fi/blogi/blogaukset/evasretkella-viihtyvat-kaikki/

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Maria Hammarberg

Maria Hammarberg on Atrian vastuullisuuspäällikkö. Hänestä on hienoa työskennellä yrityksessä, jonka arvomaailma kohtaa hänen omansa suomalaisen työn ja ruoan arvostuksessa. Hän kokee, että Atrialla tehdään töitä tinkimättömällä ammattitaidolla, laadukkaasti. Vapaa-ajallaan Maria viihtyy perheen parissa kotoillen tai ulkoilusta nauttien. Iloa arkeen hän saa jälkikasvunsa edesottamuksista ­– jos eivät lasten jutut naurata heti sattuman hetkellä, niin hymyilyttävät ne viimeistään illalla. Maria on taitava laittamaan pöydän koreaksi niin arjen kiireessä kuin juhlassakin, Atrian tuotteilla se ei ole edes vaikeaa. Marialle ruokaan liittyvät valinnat ovat myös mitä suurimmassa määrin rakkautta ja huolenpitoa niin ruokailuhetkessä lähimmäistä kohtaan kuin tulevaisuuteen ulottuvina vaikutuksina koko yhteiskuntaa kohtaan.

Lue kirjoittajan muita blogeja