Maailman parhaan pihvin tuottaminen on monen eri tekijän summa
Atrian suomalainen nurminaudan ulkofileepihvi on valittu maailman parhaaksi pihviksi arvostetussa World Steak Challenge -kilpailussa. Atrian tanskalainen yhteistyökumppani JN Meat International osallistui kilpailuun suomalaisella naudanlihalla.
Atrian pihvi voitti maailman parhaan pihvin tittelin nyt jo kolmannen perättäisen kerran. Tuomaristo arvioi voittajapihvin uskomattoman mureaksi ja sen maun erittäin maukkaaksi ja pehmeäksi.
Maailman paras pihvi on kotoisella nurmisäilörehulla, perunarehulla ja murskeviljalla ruokittua maitorotuisen ayrshiren naudanlihaa Hautakorven tilalta Karviasta Pohjois-Satakunnasta.
Naudanlihantuottaja Esko Hautakorpi sanoo voiton lämmittäneen todella paljon. Hän kokee, että palkinto on samalla huomionosoitus koko suomalaiselle naudanlihatuotannolle ja kaikille naudanlihantuottajille.
– Me tuotamme täällä pohjoisessa puhdasta ja turvallista lihaa, joka on nyt kolmasti todettu myös maailman parhaaksi, hän korostaa.
Hautakorven tilalla tuotettava laadukas naudanliha on isännän mukaan monen tärkeän tekijän summa, kun lihanautoja kasvatetaan pariviikkoisesta ternivasikasta teuraaksi Atria-ketjussa.
– Kaiken perusta on hyvälaatuinen ja huolellisesti korjattu säilörehu, joka antaa lihalle aivan oman makunsa. Rehun huonoa laatua ei pysty myöhemmin paikkaamaan muilla tekijöillä, hän huomauttaa ja jatkaa.
– Tärkeää ovat myös eläinten hyvä hoito, vähäinen antibioottien käyttö eli eläimiä lääkitään vain todettuun sairauteen, puhdas vesi ja hyvät turvepohjaiset kuivikkeet eli yleensä puhtaat olot eläimillä.
Hautakorpi halua jakaa palkinnosta tulleen kunnian myös hänen ”oikeana kätenään” tilalla työskentelevälle karjanhoidon ammattilaiselle, agrologi Marleena Liikalalle. Hän vastaa etenkin juottamosta ja siellä nuorten eläinten hoidosta, tilan eläin- ja rehuliikenteestä sekä eläinten terveydenhoidosta yhdessä terveydenhuoltoeläinlääkärin kanssa.
– Yhteistyö sujuu Eskon kanssa loistavaksi. Hän on antanut minulle paljon vastuuta ja vapautta hoitaa eläimet parhaalla mahdollisella tavalla ja kokeilla siinä eri ratkaisuja, Liikala kiittelee.
Juottamoon tuleviin vasikoihin panostetaan erityisen paljon parin ensimmäisen kuukauden aikana. Tällä luodaan hänen mukaansa pohja eläinten myöhemmälle kasvulle, ja sille maailman parhaalle lihalle.
Tietoa tilasta:
- Hautakorven tila, Karvia
- Naudanlihantuottaja Esko Hautakorpi, sukupolvenvaihdos vuonna 1998.
- Tilalla aluksi maidontuotantoa, vuodesta 2003 lähtien vain naudanlihatuotantoa.
- Tuotannossa noin 950 maitorotuista eläintä (ayrshire, holstein ja risteytyksiä) ternivasikasta teurasikäiseen nautaan. Viisi kasvattamohallia.
- Yrittäjän lisäksi kolme palkattua työntekijää.
Voittoisan pihvin lihantuotannon taustalla ovat Esko Hautakorven mukaan suomalaisen naudanlihantuotannon yleiset vahvuudet alkaen hyvästä rehusta ja eläinten hoidosta vähäiseen lääkitsemiseen ja antibioottien käyttöön.
Teksti ja kuvat: Arto Takalampi