Perinteinen suomalainen ruokakulttuuri on ollut viime vuosiin saakka melko tuntematonta maailmalla. En ole itsekään aina ymmärtänyt sitä tai sen arvoa, ranskalaiset ruokaperinteet ovat olleet paljon tutumpia. Mutta ajat ovat muuttuneet. Kun yleisesti kiinnostus ruoanlaittoa kohtaan on kasvanut ja hintatietoisuus noussut, olemme me kuluttajat ja ammattilaiset heränneet siihen, että välillä kannattaa katsoa lähelle, sinne omalle takapihalle.

Oli upeaa viedä suomalaista perinneruokaa paikkaan, joka on aina ollut minulle tärkeä ruokakaupunki taidokkaine huippukokkeineen. Erinomainen paikka siis veriletuille.

Suomi on ruokamaana todella uniikki. Ruokaperinteemme nojaavat sekä idän että lännen vaikutteisiin. Itäisen perinteen resepteissä korostuu uunissa hauduttaminen ja leipominen, kun taas läntisen perinteen kokkailussa ruokia paistetaan pannulla ja liedellä. Näiden perinteiden kohtaamisesta on syntynyt myös aivan omanlaisiaan lopputulemia.

Suomalainen perinneruoka on osittain syntynyt minimaalisten raaka-aineiden maksimoinnista. Paikoin elämä on ollut niukkaa, raaka-aineita on ollut vähän ja pitkä talvi haastanut esimerkiksi viljelykautta ja säilömistä. Vähyydestä nyhdettiin kaikki irti. Ruokaa tehtiin paljon porsaasta. Arkikäytössä olivat myös juurekset, viljatuotteet, leivät ja piirakat – raaka-aineet, joita sai helposti. Ilmeisesti kylillä pidettiin pitoja, vaikka kotitalouksissa olisi ollut vain muutama juures ja yksi possu.

Keväällä pidimme itsekin pidot Lontoossa, jossa järjestimme Finnjävelin pop upin Etelärannassa aikaisemmin pidetyn pop upin menestyksen innoittamana. Oli upeaa viedä suomalaista perinneruokaa paikkaan, joka on aina ollut minulle tärkeä ruokakaupunki taidokkaine huippukokkeineen. Erinomainen paikka siis veriletuille.

Sitä suomalainen ruokakulttuuri on: eksoottista. Ruokaa, jonka brutaalius viehättää.

Vastaanotto oli hyvä ja palaute seuraavanlaista: Lontoon valtavasta ruokatarjonnasta huolimatta ruoka tuntui monesta pitkästä aikaa eksoottiselta.

Sitä suomalainen ruokakulttuuri on: eksoottista. Se on verilettuja, kanaviillokkia, lohta ja lihapiirakkaa. Ruokaa, jonka brutaalius viehättää. Hienostuneesta tryffelistä on suhteellisen helppoa tehdä ruokaa. Mutta menepä ja tee pullollisesta possunverta makuelämys, se vasta maistuukin oikeasti elämykseltä.

Suomalainen perinneruokaa ei kuitenkaan elä riittävän pitkään, jos pidättäydymme vain perinneresepteissä. Niiden muokkaaminen ja päivittäminen nykykuluttajien tarpeisiin ja ravitsemuksellisesti riittäviksi on järkevää.

Niin Finnjävelin kuin sen pop upien tarkoituksena on ruokailon välittäminen, samalla olemme tehneet tunnetuksi suomalaista ruokakulttuuria ja huomioineet ruokaturismin. Monet museoista viehättyvät turistit haluavat lopulta myös suomalaista ruokaa. Sitä paitsi kaikki syöminen, myös ne perheateriat, on ruokakulttuurin ylläpitämistä. Nautitaan ja ollaan ylpeitä suomalaisesta ruoasta, arvostus alkaa kotoa.

Lue myös Sukureseptien aika on nyt