Atria.com logo

Hestia elää! – Grillauksen tarinaa

24.5.2024
Ruoka & trendit Blogit

Ihmistä on aamuruskostaan saakka kiehtonut tuli, tuo vieras ja jumalallinen elementti, joka voi tuhota mutta oikein käytettynä myös antaa, maustaa ja viekoitella. Parhaimmillaan tulen mesmeroiva luonne siirtyy ruoan makuun aiheuttaen nautinnollisia vilunväristyksiä paahdettujen ja poltettujen umamimakujen ja Maillardin yhdisteiden valuessa makunystyröille. Siksi ei olekaan mikään yllätys, että nykyään tulella grillaamisesta on tullut erittäin suosittua myös ravintoloissa ympäri maailmaa. 

Mutta kuka on Hestia? Hän on kreikkalaisen mytologian perhe-elämän ja kotilieden suojelija. Perhe ja kotiliesi ovat ne kaksi asiaa, jotka sitovat ihmisen paikkaan. Perheen ei tarvitse alkaa eikä loppua vereen, eikä lieden olla fyysinen muurattu keittolevy, vaan ennemminkin piste ja olemus, jonne keräännytään valmistamaan ruokaa ja tarinoimaan. Tätä Hestia myös osaltaan on, tarinoiden suojelija. 

Grillauksen aikakupla  

Grillaaminen on aina hetki, jolla on oma elämänsä. Oli ritilät kannen alla kuumana kesällä tai talvella, grillaaminen tapahtuu aina hetkessä, suunniteltuna itsenäisessä ajassaan. Grillaamista ei voi kiirehtiä. Toki sitä voi nopeuttaa valitsemalla tilanteeseen sopivat tuotteet, mutta ihminen odottaa aina grilliä eikä toisin päin. Ja mitä muuta voisikaan tässä pikku aikakuplassa tehdä, kuin tarinoida?  

Kasvikset, lihat, kalat ja muut proteiinit, näiden parhaat kaverit ja lasiin kaatuva juoma kertovat jo valinnallaan omaa narratiiviaan. Ja mikäpä muu sään lisäksi kuin ruoka on aina hyvä puheenaihe? Hyvä ruoka – parempi mieli, joku viisas on joskus kirjoittanut. Sillä, mitä grilliin päätyy ei oikeastaan ole merkitystä, vaan sillä, millä mielellä tätä rituaalia viedään eteenpäin.  

Kuka saa grillata? 

Näinä päivinä, yltiöpäisen tasa-arvottamisen aikana, on jo kelien lämmetessä ehtinyt lehtiin ilmestyä skuuppeja, jossa suomalaisia syytetään grillauksen osalta miesten maailmaan jämähtäneiksi, arvoiltaan vanhentuneiksi. Aihe sinällään on hyvä ajatuksineen sen takana, mutta pitäisikö sillä olla väliä, kuka grillin laittaa tulille tai sillä kokkaa? Se voi yhtä hyvin olla mies, nainen, lapsi tai koulutettu apina – turvallisuusaspektit huomioiden. Tämänkaltaiset tekstit ovat omiaan ruokkimaan grillauksen epävarmuutta ja terrorisoimaan sen rauhallisuutta, hetkessä elämistä. Kuka saa ja miksi, kenen pitää ja miten? Jokaisella on oikeus seistä tulen ja hiilloksen ääressä atuloita napsuttaen, tai sen vieressä, ajasta nauttien riippumatta siitä kenen päällä esiliina on.  

Suomi on kesän hartialla varsinainen raaka-aineiden sampo, aitta, jonka varastoista riittää kokattavaa. Maukkaat uuden sadon kasvikset, laadukas makkara ja suomalainen maailman parhaaksikin palkittu liha ovat peruspilareita, joille on hyvä rakentaa. Yllättävät makuyhdistelmätkin ovat varsin tervetulleita, vai miltäpä kuulostaisi mansikkasalsa grillimakkaran kylkeen?  

Pidetään Hestian perintö elossa ja grillataan ilolla sekä antaumuksella, tarinoista nauttien.  

Grillimakkaraa mansikkasalsalla 

1 pkt Atria Wilhelm, esimerkiksi Feta-Mustapippuri tai Valkosipuli-Sinihomejuusto 

Mansikkasalsa: 

250 g tuoreita mansikoita kuutioituna 
1 tomaatti kuutioituna 
1 punasipuli hienonnettuna 
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna 
1 chili hienonnettuna 
1/2 rkl hienonnettua korianteria tai lehtipersiljaa 
2 rkl rypsiöljyä 
1 limen mehu ja raastettu kuori 
suolaa 
mustapippuria 

Sekoita salsan ainekset keskenään. Grillaa makkarat ja nauti salsan ja salaatin kera. 

Jaa

Kirjoittajan kuva
Kirjoittanut

Tomi Nevala

Tomi Nevala on Atria Suomen Foodservice -organisaation kehityspäällikkö. Hänestä on hienoa olla mukana Suomen johtavan ruokatalon kehityksessä ja eteenpäin viemisessä. Monipuolinen työnkuva niin asiakkuuksissa, teollisuudessa kuin keittiössä pitää mielenkiinnon virkeänä ja uuden oppiminen viehättää aina. Tomi nauttii monipuolisesta lukemista, etenkin Don Rosan Aku Ankka -tarinat ovat tehneet häneen lähtemättömän vaikutuksen niin kieleltään kuin visuaalisuudeltaan. Ruoka-ala on avoin hiekkalaatikko, jonka joka kulmasta löytyy kaiken aikaa uutta opittavaa ja mielenkiintoisia haasteita. Tomi pyrkii hyödyntämään työssään ajattelua boksin ulkopuolelta, toki järjen rajoissa.

Lue kirjoittajan muita blogeja