Kuluttajalähtöinen tuotekehitys
Marika Viitala
Tuoteryhmäpäällikkö, Atria Suomi
Työskentelen Atria Suomessa tuoteryhmäpäällikkönä, ja vastuullani on uusien aterioiden kehittäminen sekä olemassa olevien tuotteiden jatkuva parantaminen yhdessä tuotekehitystiimin kanssa.
Viime aikoina suomalaisten kuluttajien tarve arkea helpottaville yhden hengen ruokaratkaisuille on kasvanut, ja samanaikaisesti tietoisuus kotimaisuudesta, raaka-aineiden alkuperästä ja ympäristövaikutuksista on vahvistunut.
Uuden perunapohjaisen valmisruokatuotteemme kehityksen lähtökohtana oli vastata näihin odotuksiin. Tuotekehitysprosessi toteutettiin tiiviissä yhteistyössä tuotekehitys-, pakkaus- ja pakkausteknologiatiimien kanssa, ja siinä hyödynnettiin eri alojen asiantuntijoiden osaamista. Prosessi sisälsi muun muassa raaka-aineiden jäljitettävyyden kehittämistä, uuden pak- kauksen suunnittelua sekä kuluttajatutkimuksia, joilla varmistettiin tuotteen ja pakkauksen toimivuus ja miellyttävyys. Erityisesti perunan alkuperän jäljitettävyys viljelykunnan tasolle asti on kehityksen keskiössä, ja tieto merkitään suoraan pakkaukseen yhteistyössä toimittajamme kanssa. Kotimaisuus on vahva arvo: pääraaka-aineet ovat suomalaisia, ja alkuperämerkinnät konkretisoivat sen kuluttajalle. Uuden pakkauksen suunnittelussa puolestaan tavoitteena oli vähentää muovia ja parantaa kierrätettävyyttä.
Pakkaus on kartonkinen, kierrätettävä ja sen muovimäärä on vain 4 grammaa, kun markkinoilla vastaavissa tuotteissa muovia on yleensä noin 20 grammaa. Se kestää uunin, mikron ja airfryerin lämpötilat, suojaa tuotetta prosessoinnissa ja on kuluttajalle helppokäyttöinen. Logistiikka on optimoitu niin, että pakkaukset vievät mahdollisimman vähän tilaa, mikä vähentää ympäristökuormitusta ja tehostaa kuljetuksia. Tuotteessa käytetään ilmastoystävällisiä raaka-aineita: peruna on pääraaka-aine ja ilmastoystävällinen hiilihydraatin lähde, ja liha ja maitotuotteet tulevat vastuullisesti suomalaisilta tiloilta. Tulevaisuudessa tavoitteena on laajentaa alkuperämerkintöjä myös muihin raaka-aineisiin ja tuotteisiin sekä jatkaa uusien innovaatioiden kehittämistä kahden vuoden kehityssyklillä.
Maria Lundmark
Tuotekehityspäällikkö, Atria Ruotsi
Työskentelen Atria Ruotsin tuotekehityksessä vastaten erityisesti leikkeleiden ja Foodservice-asiakkaille suunnattujen tuotteiden kehityksestä. Yksi hiljattaisista projekteistamme on ollut uuden hybridituotteen luominen: kananjauhelihaa ja linssejä yhdistävä ratkaisu, joka vastaa julkisten keittiöiden tarpeeseen löytää sekä maukkaita että ilmastoystävällisiä vaihtoehtoja.
Asiakastyöpajoissa ilmeni, että täysin kasviperäiset tuotteet koettiin usein kuiviksi etenkin lämpösäilytyksen jälkeen. Yhdistämällä mehevyyttä tuova kana linssipohjaan saimme aikaan rakenteeltaan tutumman ja maultaan kuumennusta kestävän tuotteen, joka miellyttää monenlaisia loppukäyttäjiä, esimerkiksi lapsia. Tuotetta voidaan käyttää sellaisenaan tai paistaa pyöryköiksi, kastikkeisiin ja muihin ruokiin.
Tämän hybridituotteen hiilijalanjälki on vain 1,8 kg CO₂e/kg*, ja se täyttää Ruotsin elintarvikeviraston ravitsemussuositukset, jotka kannustavat ihmisiä syömään palkokasveja usein. Pakkauksen muovimäärä on vain noin 15 grammaa 1,7 kiloa kohti, ja sen rakenne maksimoi kuljetustehokkuuden. Lisäksi 270 päivän pakastesäilyvyys ja 14 päivän käyttöaika sulatuksen jälkeen vähentävät hävikkiä ja helpottavat keittiöiden arkea.
Tuote on jo käytössä useissa julkisissa keittiöissä, ja palaute on ollut positiivista. Käyttämämme kana on aina ruotsalaista ja jäljitettävissä Atrian omille tiloille. Linssien osalta teemme jatkuvasti työtä paikallisten vaihtoehtojen löytämiseksi, jotta voimme entisestään pienentää kuljetuspäästöjä ja kasvattaa kotimaisuusastetta.
Uskon, että hybridituotteet ovat tulevaisuuden trendi. Ne tarjoavat kuluttajille tutun tuntuisen tavan vähentää punaisen lihan kulutusta ja lisätä kasvipitoisuutta ilman merkittäviä vaikutuksia makuun tai rakenteeseen. Kehitämme jatkossakin ratkaisuja, jotka parantavat ruoan laatua, käytettävyyttä ja vastuullisuutta ruokapalveluissa.
Kirsten Scheuer
Innovaatio- ja tuotekehityspäällikkö, Atria Tanska
Työskentelen Atria Tanskassa innovaatio- ja tuotekehityspäällikkönä, ja vastuullani on uusien tuotteiden kehittäminen sekä olemassa olevien tuotteiden jatkuva parantaminen. 3-Stjernet-tuotteilla on vahva markkina-asema Tanskassa, ja kylmäleikkeet muodostavat brändimme ytimen – samalla myös alueen, jossa voimme konkreettisesti edistää vastuullisuutta.
Tämän tuotteen idea syntyi halusta luoda kanan kylmäleikekonsepti, jossa huomioidaan eläinten hyvinvointi entistä paremmin. Tiesimme, että sekä kuluttajat että kauppa ovat yhä kiinnostuneempia eläinten hyvinvoinnista myös jalostetuissa tuotteissa, eivät pelkästään tuoreessa lihassa. Siksi päätimme käyttää raaka-aineena eläinten hyvinvointiluokituksen mukaista yhden sydämen broileria tavallisen broilerin sijaan.
Tanskassa kaikki suuret kauppaketjut ovat jo siirtyneet käyttämään tuoreessa kanassa yhden sydämen broileria. Siirtymällä samaan myös kylmäleikkeissä 3-Stjernetistä tuli ainoa brändi Tanskan vähittäiskaupassa, joka käyttää "1-sydämen broileria", mikä antaa meille strategisen kilpailu edun.
Aloitimme olemassa olevien kanan kylmäleikkeiden muuntamisesta yhden sydämen broileriksi ja jatkoimme uusien tuotteiden kehittämistä. Valikoimassamme on miedompia ja monipuolisia vaihtoehtoja, jotka sopivat kaikille – täydellisiä lasten eväsrasiaan – sekä rohkeampia makuja, kuten chilillä maustettuja tuotteita.
Tanskassa "1-sydämen broileri" tulee hitaammin kasvavista roduista, sillä on enemmän tilaa, paremmat olosuhteet, terveemmät jalat ja lyhyempi kuljetusaika, enintään kuusi tuntia. Tämä kasvatustapa on parempi kuin Tanskan lainsäädännön perusvaatimukset broilerin kasvatukselle. Terveemmät ja vähemmän stressaantuneet linnut sairastuvat harvemmin ja tarvitsevat vähemmän antibiootteja. Vaikka hitaampi kasvu vaatii enemmän aikaa ja rehua, olemme tietoisesti päättäneet panostaa eläinten hyvinvointiin, sillä se vastaa yhä useamman kuluttajan arvoja.
Samaan aikaan Atria Tanskassa otettiin käyttöön uusi pakkauslinja, mikä vähensi muovin käyttöä, tuotantohävikkiä ja ruokahävikkiä. Minulle innovaatio tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että pysymme relevantteina kuluttajien silmissä – kehitämme perinteisiä tuotteita vastaamaan nykyisiä odotuksia ja tarjoamme vastuullisia vaihtoehtoja, jotka ovat edelleen helposti saavutettavia kaikenlaisille kuluttajille.
Ander Marksa
Myyntijohtaja, Atria Viro
Työskentelen Atria Virossa myyntijohtajana. Atria on toiminut Virossa jo pitkään ja kuluttajat ovat löytäneet omat suosikkituotteensa valikoimasta. Raakamakkara on ollut jo pitkään parhaiten myyvä tuote Virossa ja niitä on kehitetty maassa yli 20 vuotta. Tuotteen tärkeä vastuullisuustavoite saavutettiin vuosina 2023 ja 2024 pakkausmuutoksilla. Aikaisemmin raakamakkarat pakattiin kalvolla suljettuun muoviseen rasiaan, jonka ympärillä oli pahvinen hylsy.
Talvella 2023 pahvinen hylsy poistettiin pakkauksista ja se korvattiin esiprintatulla kalvolla. Asiakaspalautteet uudesta pakkauksesta olivat positiivisia ja myyntivolyymit kasvoivat edeltävään vuoteen verrattuna 35,3 prosenttia. Samaa pakkausratkaisua ryhdyttiin käyttämään kaikissa Mark & Mooritsin raakamakkaroissa ja yksi pakkausmateriaali saatiin poistettua tuotteista kokonaan.
Muutoksen myötä pakkausmateriaalin kokonaismäärä väheni 36 prosenttia ja pakkauksen ympäristövaikutuksia saatiin vähennettyä ilman, että tuotteen säilyvyysaika lyheni. Muutoksella saatiin tämän lisäksi vähennettyä riippuvuutta manuaalisesta työstä, kun pahvihylsyä ei tarvitse enää asetella erikseen pakkauksiin. Tämä on vähentänyt pakkauskuluja ja saadut säästöt on voitu investoida uuteen etikettilaitteistoon. Hyvin onnistunut muutos osoitti, että kuluttajat haluavat tukea muutoksia kohti vastuullisempia ratkaisuja.
Tämä on antanut yritykselle varmuutta ottaa lisäaskeleita vastuullisuuden saralla jatkossakin. Tulevaisuudessa haluamme liikkua suuntaan, jossa pakkausmateriaalit voidaan kierrättää ja hyödyntää uudelleen.